Jääkiekon Liigassa pelataan perjantai-iltana yksi ottelu.
Karanteenin takia pelejä väliin jättänyt Kärpät isännöi Oulussa SaiPaa. Ottelun toiseen erään lähdetään maalittomasta tilanteesta.
SaiPalla on ollut vaikeaa ja joukkue on voittanut 10 ottelusta vain kaksi. Ei siis ihme, että Kärpät hallitsi avauserää.
Tehoton Kärpät kuitenkin oli. Se pääsi ensimmäisessä erässä kokeilemaan ylivoimalla kolme kertaa, mutta ei saanut yhtään maalia aikaiseksi. Veet Vainio istui SaiPasta kaksi kakkosta ja Simo-Pekka Riikola yhden.
SaiPan alivoima on toiminut tällä kaudella yli 90-prosenttisesti ja sen hyvyydestä saatiin ensimmäisessä erässä jälleen yksi näyte.