
Kasperi Kapanen on ihastuttanut Edmonton Oilersin riveissä tämän kevään NHL:n pudotuspeleissä. Edmontonilla on vahvaa suomalaishistoriaa vanhemman sukupolven muistissa. Jari Kurri ja Esa Tikkanen olivat Oilersin tärkeitä miehiä 1980-luvun sekä vuoden 1990 mestaruuksissa. Myös Reijo Ruotsalainen kävi nostamassa kannua pari kertaa öljykaupungissa.
Kukaan heistä ei kuulu noiden suomalaislegendojen tasolle, mutta Edmonton on laittamassa organisaatioonsa taas suomalaisväriä. Kapasen jatkolle Oilersissa ei ole mitään takeita tämän kauden jälkeen, sillä hänestä on tulossa täysin vapaa pelaaja heinäkuun alussa, mutta seuralla on joka tapauksessa useita suomalaisia vahvuudessaan, kun kiekko putoaa jäähän syksyllä 2025.
Edmonton haali riveihinsä puolustaja Atro Leppäsen jo aikaisemmin keväällä. Leppästä ei koskaan varattu NHL:ään. Niin sanottujen ”myöhäissynnynnäisten” kastiin lukeutuva Leppänen laittoi SM-liigan ennätyskirjoja uusiksi menneellä kaudella ja lähtee rapakon taakse katsomaan mihin rahkeet riittävät.
Roby Järventie pelasi seitsemän NHL-ottelua kaudella 2023-24 Ottawa Senatorsin paidassa. Hänet kaupattiin sitten Edmontoniin kesällä 2024. Odotukset Oilersin farmijoukkueessa Bakersfield Condorsissa olivat kovat, mutta loukkaantumiset rajoittivat pelit kahteen kamppailuun, joissa kertyi 0+2 pistettä. Edmonton luotti Järventien potentiaaliin kuitenkin sen verran, että antoi hänelle jatkosopimuksen viikko sitten.
Lauantaina Edmonton haali riveihinsä hyökkääjä Viljami Marjalan. Buffalo Sabres varasi Marjalan kesän 2021 NHL Draftissa, mutta antoi pelaajan NHL-oikeuksien raueta kesäkuun alussa. Oilers kaappasi SM-liigassa vakuuttavaa jälkeä tehneen oululaisen riveihinsä ja katsoo hänen potentiaalinsa.
Kukaan kolmikosta Leppänen-Järventie-Marjala ei ole automaattinen NHL-pelaaja ensi kaudella. Menestystä hakeva Edmonton on kaupannut niin paljon varausvuorojaan pois viimeisten vuosien aikana, että noppaa pitää heittää muualta kuin NHL Draftin kärkipäästä löydettävien lupausten suhteen. Ensi syksy näyttää minne tämän suomalaiskolmikon tie vie.