Ässät kertoi huonoja uutisia sairastuvalta. Ykkösvahti Niklas Rubin on edelleen sivussa ja Olli Palola on myös sivussa.
Rubin loukkaantui kauden avausottelussa ja on ollut siitä lähtien sivussa. Ruotsalaisvahdin paluuta joudutaan Ässien viikkoraportin mukaan odottamaan vielä 1-3 viikkoa.
Satakunnan Kansa puolestaan osaa kertoa, että maalivahti Joni Ortion pykälä siirtyä ulkomaille aktivoitui maaottelutauosta. Toistaiseksi hän jatkaa kuitenkin edelleen Ässien mukana.
Palola loukkaantui puolestaan 1,5 viikkoa sitten saatuaan iskun päähänsä. Hän on Ässien mukaan sivussa edelleen toistaiseksi.
Palolan viime kausi päättyi aivotärähdykseen. Nestor Noiva on puolestaan toipunut loukkaantumisesta ja on taas pelikunnossa.
Lue myös: Kärpät hankki kovan nimen takalinjoille – ”Lisää jämäkkyyttä puolustukseemme”
Lue myös: Lukolla ikävää kerrottavaa Karjala-turnauksen jäljiltä

































