
Helsingin IFK tiedotti maanantaina, että joukkueen uusi päävalmentaja on kaksivuotisella sopimuksella Ari-Pekka Selin. 15 vuotta SM-liigassa valmentanut Selin on uudesta haasteesta innoissaan.
– Uusi elämä taas edessä. Olen oikein hemmetin tyytyväinen, että olen saanut tulla tähän koppiin ja organisaatioon. Tämä ensimmäinen päivä on ollut todella hektinen. Viidestä kuuteen tuntia ollaan istuttu palaverissa uuden valmennustiimin kanssa ja urheilujohtajan kanssa käyty asioita läpi. Voi sanoa, että fiilis on erinomainen tällä hetkellä, Selin sanoi HIFK-TV:n haastattelussa.
Selin on kokenut valmentaja. SM-liigassa hän on ollut valmentamassa 15 kautta, joista 10 päävalmentajana. Selinillä on selkeä kuva siitä, millainen joukkue HIFK on.
– Vahva ja ennen kaikkea dynaaminen joukkue. Olen ollut neljän joukkueen kanssa tuossa toisessa vaihtoaitiossa ja kyllä täällä tosissaan joutuu aina vastustaja taistelemaan ja pelaamaan. Ennen kaikkea täällä on hallissa erinomainen tunnelma, vaikka se vanha jo onkin. Helsingin fanikulttuuri on omaa luokkaansa tässä valtakunnassa, Selin sanoo.
Selin aloitti hommat tänään maanantaina, mutta hänellä on jo selvä kuva siitä, millaista peliä hän haluaa helsinkiläisten pelaavan alkavalla kaudella.
– Taisteleva, luisteleva ja erityisesti sitoutunutta jääkiekkoa pelaava ryhmä. Vahvoja pitää olla molempien maalien edustoilla. Kaikki tietää sen, että siellä ne pelit pääsääntöisesti ratkotaan. Arki on se, mikä ratkaisee, että sinne tavoitteisiin päästään. Meillä pitää olla yhteinen todellisuus siitä, miten pelataan. Nyt lyödään haalarit päälle joukkueen kanssa. Elokuu tulee tavallaan aika nopeasti, kun pelataan jo ensimmäiset CHL-pelit.
Sitoutuneisuus ja kova työnteko ovat Selinin IFK:n pääteesit.
– Ei tämän tason huippu-urheilussa voi olla muita lähtökohtia. Kysymys on kuitenkin joukkueurheilusta. Meidän pitää osoittaa se, että se näkyy, Selin linjasi.