Suomi aloittaa jääkiekon 4 Nations Face-Off -turnauksen torstaina paikallista aikaa Montrealissa, kun vastaan tulee Yhdysvallat.
Leijonien kokoonpano on elänyt turnauksen alla. Vielä ei ole varmuutta esimerkiksi pakkipareista.
Yhden asian oletetaan kuitenkin olevan selvää: Juuse Saros aloittanee Leijonien maalilla. Ukko-Pekka Luukkonen ja Kevin Lankinen ovat muut veskarit.
The Athleticin Arpon Basu on kirjoittanut Leijonien joukkueesta. Hän hämmästeli, miksi päävalmentaja Antti Pennanen ei suostunut vahvistamaan, kuka aloittaa Suomen maalilla.
Saroksen kausi ei ole ollut loistokas Nashvillessa. Hän odottaa silti innolla turnausta.
– Ei ole ollut helppoa, joten on kiva mennä hieman erilaiseen ympäristöön, eri jätkien kanssa ja keskittyä tähän. Kyllä. Olen odottanut tätä innolla, sanoi Saros The Athleticille.