Antti Miettinen pelasi viime kaudella Minnesota Wildin ykkösketjussa Mikko Koivun laiturina, mutta tulevan kauden suhteen hänellä ei ole tietoa.

– En tiedä yhtään millainen rooli on tulossa. Muutoksia on varmaan tiedossa, kertoi Miettinen viitaten Wildin viime kauden epäonnistumiseen ja jäämiseen pudotuspeleistä rannalle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Wild aloitti kautensa viime syksynä todella heikosti. Miettisen mukaan syyt ovat tiedossa.

– Puuttu kokonaan valmis pelitapa. Ei saatu toimimaan sitä erinäisistä syistä. Siinä kohtaa, kun on sarjataulukossa muita kaukana jäljessä ei halua ajatella asiaa, vaan on yritettävä täysillä eteenpäin. Meillä oli myöhemmin pitkiä hyviä jaksoja ja saatiin elvytettyä tilannetta, totesi Miettinen Sportti.com:lle.

Pelaajamateriaalia Miettinen ei syyttänyt Wildin epäonnistumisesta.

– Ainahan halutaan jengiin parempia pelaajia. Mutta jengi on se mikä se on ja sillä on tultava toimeen. Taso olisi kyllä riittänyt parempaan, jos alkukausi olisi onnistunut, Miettinen totesi.

Minnesotassa jääkiekko on erittäin suosittua, mutta Miettisen mukaan lajin suosio ei yllä osavaltiossa samalle tasolle amerikkalaisen jalkapallon, baseballin tai koripallon kanssa, vaikka Minnesota on nimetty USA:n State of Hockeyksi (jääkiekko-osavaltio).

– Varmaan St. Paulissa, missä meidän halli sijaitsee, Wild on suurempi ylpeyden aihe. Minneapolisisssa baseball on suositumpaa. Fanipaitoja näkee kaduilla toki paljon ja innostusta meitä kohtaan riittää, Miettinen kertoi tilanteesta Minneapolisin ja St. Paulin kaksoiskaupungeissa.

– Tietysti mulla ei ole muita vertailukohtia kuin Dallas, jossa lätkä oli muita lajeja selvästi pienempi. Dallasissa jengi (Dallas Stars) oli tietysti uusi ja siellä on maan menestynein jenkkifutisseura Dallas Cowboys, joka vie huomiota, jatkoi Miettinen.

Viime viikot Miettinen on harjoitellut tiukasti. Taukoa harjoittelusta hän piti vain muutaman viikon verran Saksan MM-kisojen jälkeen toukokuussa.

– Viime viikot on tullut treenattua kovaa. Pohjois-Amerikkaan on tarkoitus lähteä 10. syyskuuta. Yritetään päästä samalle lennolle Niklaksen (Bäckström) ja Mikon (Koivu), jotta matkustaminen olisi kivempaa, totesi Miettinen, joka palaa Wildin mukana Suomeen 30. syyskuuta.

Minnesota Wild ja Carolina Hurricans kohtaavat NHL-kauden avauksessa Helsingin Hartwall-areenalla 7.-8. lokakuuta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)