Topi Raitanen tankkasi itseluottamusta 1500 metrin ennätyksellään. Kakkossija Belgian Ismael Debjanin jälkeen ajalla 3.38,88 oli ensimmäinen suomalaisjuoksijan 3.40:n alitus sitten vuoden 2013 jolloin siihen pystyivät Niclas Sandells ja Mikael Bergdahl.
– Valmentaja Janne Ukonmaanaho sanoi, että nyt juostaan voitosta eli lähdetään itse vetämään, Raitanen sanoi SUL:n tiedotteessa.
Raitanen noudatti ohjetta, nousi marokkolaisen jäniksen Mohammed Abouttaheryn kantaan vauhdittamaan tätä, kun vauhti alkoi pudota ja avasi kirin reilun 200 metriä ennen maalia.
– Alku oli itselleni vähän hidas, 300 viimeistä metriä meni hyvin, mutta 3.33:n mies on 3.33:n mies, Raitanen viittasi loppukirissä voiton vieneen belgialaisen ennätykseen.
Raitasen tulos alitti kahdella sekunnin sadasosalla estejuoksun SE-miehen Jukka Keskisalon 1500 metrin ennätyksen.
– Olen sanonut, että haluan rikkoa sen ja tehdä sen myös 5000 metrillä. Esteissä Keskisalo on kuitenkin yksitoista sekuntia minua edellä, Raitanen muistutti.
Raitaselle estejuoksu on päälaji. Kuortaneen 1500 metrin ennätyksen jälkeen Raitanen keskittyy 11. elokuuta juostavaan Paavo Nurmi Gamesin 3000 metrin estejuoksuun.
– Sinne tulee kovia miehiä ja sinne mennään heidän kanssaan taistelemaan, Raitanen sanoi.
Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne oli loistojuoksulla neljäs ennätyksellään 3.40,47. Aiempi oli viime vuonna juostu 3.41,38.
Lähde: SUL:n tiedote.