Jalkapallon Veikkausliigaan noussut FC Haka on tehnyt yhden vuoden kattavan sopimuksen 20-vuotiaan keskuspuolustajan Jonas Häkkisen kanssa.

Vancouverissa jalkapallo-oppinsa saanut ja viime kaudella Veikkausliigassa VPS:aa edustanut Häkkinen debytoi menneenä kesänä Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Hänellä on Suomen passin ohella myös Kanadan passi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Molemmat vanhempani ovat suomalaisia, mutta elämästäni olen vain vuoden Suomessa asunut, Häkkinen naurahtaa Hakan verkkosivuilla.

Valkeakoskelle Häkkinen suuntaa hyvillä mielin.

– Harjoituksissa on ollut todella hyvä meininki. Tavoitteena on luonnollisesti saada ensi kesänä mahdollisimman paljon peliaikaa, Häkkinen huomauttaa.

Hakan päävalmentaja Teemu Tainion mukaan Häkkisellä on tulevalla kaudella kaikki eväät lopulliseen läpimurtoon.

– Jonas on ollut meidän kanssamme kaksi viikkoa ja hän on ollut todella vakuuttava. Näen hänessä paljon potentiaalia, Tainio toteaa.

– Tiettyjä juttuja pitää totta kai kehittää, mutta pidän hänen tavastaan haluta oppia koko ajan. Jonas tuo meille yhden kauden verran kokemusta Veikkausliigasta, mitä meillä ei todellakaan ole liikaa, Tainio alleviivaa.

Haka nähdään tulevana lauantaina tositoimissa Tehtaan kentällä, kun se saa Suomen Cupissa vastaan Kuopion Palloseuran. Ottelu alkaa klo 14.30.

Lähde: Haka

https://twitter.com/FCHakaOfficial/status/1219930185883058176

LUE MYÖS: Näkökulma: Näin kävi Leijonien superikäluokalle – paljon pettymystä (KiekkoUutiset.fi)