Useat NHL-pelaajat ovat viimeisten parin viikon aikana kuvailleet pettymystään olympiaunelman murentumisesta. NHL päätti joulun alla, että liigan pelaajat eivät lähde Pekingin olympiakisoihin koronatilanteen takia.
Nyt tuohon manailijoiden joukkoon on liittynyt myös Tampa Bay Lightningin päävalmentaja Jon Cooper. Hänen piti toimia ykköskultasuosikin Kanadan päävalmentajana.
– Rehellisesti sanottuna se oli murskaavaa. Koskaan ei tiedä milloin tällaisia tilaisuuksia tulee. En osaa kuvata tätä kuin tyhjäksi tunteeksi, Cooper kertoi The Athletic verkkojulkaisulle.
NHL-pelaajat ovat viimeksi nähty olympiakisoissa vuonna 2014 Sotshissa.
Cooper nimettiin Tampa Bayn päävalmentajaksi jo maaliskuussa 2013. Hän on toiminut nykyisistä NHL-päävalmentajista pisimpään virassaan yhtäjaksoisesti.
Cooper on luotsannut Tampa Bayn kahteen viimeisimpään Stanley Cup -mestaruuteen 2020 ja 2021.
– Kun ajattelee jääkiekkoa ja Kanadaa, niiden välistä liittoa sekä intohimoa, joka maalla on jääkiekkoa kohtaan, niin oli sykähdyttävää, kun minut nimettiin sille paikalle. Se oli aidosti kunnia ja veti minut nöyräksi. Sitten se vietiin altani. Se jätti tyhjäksi, Cooper sanoi.
Lue myös:Kaapo Kakon Rangers koko NHL:n kärkipaikalle – New York lisäsi Edmontonin tuskaa