palkki

Espoossa hurjat murskajaiset - mieletön päätöserä

26.02.2024 - 21:06:00

uutiskuva

Salibandyn miesten F-liigassa pelattiin maanantaina yksi ottelu, jossa sarjakakkonen Oilers kaatoi kotonaan toiseksi viimeisenä olevan EräViikingit murskalukemin 15-3. Ottelun päätöserän kotijoukkue vei 9-0.

Viime kierroksilla nousujohteisesti pelannut haastaja kävi alussa Simon Stranskyn ja Tuomas Tiaisen osumilla kahden maalin johdossa, ja vielä erän lopulla Matej Penicka laukoi taukotilanteeksi 3-2 vieraille. Oilers käänsi pelin kuitenkin toisessa erässä.

Eetu Nykänen täsmäsi tasoituksen etuyläkulmaan. Jesperi Lindfors pommitti Aaro Astalan pudotuksesta Öljymiehet ensi kertaa johtoon, Justus Kainulainen iski eron kahteen ja Eetu Sorvali sivalsi lukemiksi jo 6-3 EräViikinkien hukattua pallon omalla alueellaan.

Päätösjaksolla lopahtivat sitten EräViikinkien pelihalut silminnähden, ja Oilers sai mättää vaihdosta toiseen halpoja osumia.

Aaro Astala ahkeroi Oilersin sarakkeeseen tehot 2+3. Eetu Sorvali merkkautti 3+0, Jesper Silvonen ja Justus Kainulainen 2+1 sekä Heikki Iiskola 1+2.

Illan tulos nosti Oilersin kahden pisteen päähän sarjaa johtavasta Classicista ja sinetöi lopullisesti EräViikinkien kauden jatkumisen liigakarsinnoissa.

Sarja jatkuu keskiviikkona otteluilla FBC Turku-LASB ja Happee-Nokian KrP.

Lähde: Salibandyliiton tiedote

Lue myös: Tiukka väite: tässä on Liverpoolin uusi päävalmentaja


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 

Seagulls sai seuraa välieriin

13.04.2024 1:29:13
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Porin Ässät on Suomen mestari

12.04.2024 20:42:21

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset