KOK teki perjantaina pöyristyttävän päätöksen ja päätti päästää venäläiset ja valkovenäläiset mukaan ensi kesänä Pariisissa järjestettäviin olympialaisiin.
KOK kertoi jo aiemmin, että asiaan on tullut painetta muiden maiden lajiliitoilta ja ne toivoivat siltä nopeaa päätöstä asiassa.
Reutersin mukaan KOK sitten teki perjantaina päätöksen, että venäläiset ja valkovenäläiset pääsevät olympialaisiin ilman maatunnuksiaan ja kansallislaulujaan.
Suomi ja pohjoismaat eivät olleet venäläisten mukaan ottamisen kannalla.
- Olemme muiden pohjoismaiden kanssa johdonmukaisesti vastustaneet venäläisten paluuta. Siksi pidämme päätöstä surullisena, vaikka se on aiempien päätösten perusteella ollut ennakoitua, ja vaikka sen vaikutusta onneksi pienentää monet asiat kuten esimerkiksi se, että isoin kesäkisojen laji eli yleisurheilu on päättänyt toisin, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kommentoi perjantaina Ilta-Sanomille.
Vapaavuori kertoi kuitenkin, ettei Suomi tai muutkaan pohjoismaat suunnittele boikotoivansa kisoja.
Lue myös: Käsittämätön päätös on tehty: venäläiset pääsevät mukaan olympialaisiin
Tweet