palkki

”Heität kuin tyttö” – urheilun tasa-arvo puhuttaa paljon

25.11.2023 - 0:30:00

uutiskuva

Euroopan Neuvosto järjesti marraskuun alussa Lausannessa Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa keskustelutilaisuuden urheilun tasa-arvoon liittyvistä asioista.

Tilaisuudessa kuultiin useita puheenvuoroja miesten ja naisten urheilun tasa-arvon positiivisesta kehityksestä. Mutta selväksi tuli, että matka urheilussa sukupuolten tasa-arvoon on vielä pitkä.

Naiset saivat ensi kertaa osallistua olympialaisiin Pariisissa 1900, mutta vasta Pariisin 2024 olympiakisoissa sekä miehille että naisille jaetaan yhtä paljon mitaleita. Eikä tämä tarkoita, että naisten urheilu olisi tasa-arvoista miesten urheiluun verrattuna, mitä ansioihin tulee.

Viime vuonna maailman 50 eniten tienanneen urheilijan joukossa oli Forbesin mukaan vain yksi nainen. Hän oli jo uransa lopettanut tennispelaaja Serena Williams.

Williams tienasi vuodessa 45,3 miljoonaa dollaria. Sillä hän sijoittui kallispalkkaisimpien urheilijoiden listalla sijalle 49. Ykkönen oli jalkapalloilija Cristiano Ronaldo 136 miljoonan dollarin vuosiansioillaan.

Keskustelutilaisuudessa arvioitiin asenteiden vaikuttavan epätasapainoon. Naisten urheilua väheksytään yhä paljon, vaikka esimerkiksi naisten jalkapallon MM-kisojen suosio ja urheilullinen taso onkin kasvanut valtavasti. Yhä moni jalkapallofani ilmoittaa haluavansa katsella vain miesten jalkapalloa.

Euroopan neuvoston keskustelutilaisuuden puheenvuoroissa tuotiin esille sekin, että yhä kuullaan sanottavan ”heität kuin tyttö” tai vastaavaa. Tällaiset mielikuvat luovat tietysti vähätteleviä asenteita naisten urheilua kohtaan.

Mutta kiistaton tosiasia on sekin, etteivät naiset seuraa naisten urheilua yhtä paljon kuin miehet seuraavat miesten tai naisten urheilua. Ammattilaisurheilun rahoitus tulee kuitenkin yleisöltä, joka valitsee itse, mitä seuraa. Miesten ja naisten urheilun ansiotasoero ei selity pelkästään vähättelykysymykseen.

Ja kehitystä on myös tapahtunut parempaan suuntaan. Suomessa esimerkiksi ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, seiväshyppääjä Wilma Murto, maastohiihtäjät Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen sekä lumilautailija Enni Rukajärvi ovat päässeet viime vuosina koville ansiotasoille.

Murto oli viime vuonna Suomen kovatuloisin yleisurheilija. Talviurheilun puolella naistähtiä enemmän tienasi vain hiihdon olympiasankari Iivo Niskanen.

Euroopan Neuvoston keskustelutilaisuudessa käytiin läpi myös toista tasa-arvon kannalta tärkeää aihetta, epäasiallista käytöstä. Moni tyttö ja nainen kokee urheilu-urallaan seksuaalista ahdistelua. Ja muunkinlaista epäasiallista käytöstä urheilijoita kohtaan ilmenee jatkuvasti.

Yleisradion urheilutoimittaja Riikka Smolander piti tilaisuudessa ansiokkaan puheenvuoron Suomen rytmisen voimistelun maajoukkueen urheilijoiden kohtaamasta epäasiallisesta käytöksestä, josta teki 2022 erinomaista tutkivaa journalismia.

Sittemmin ilmeni, että voimistelussa moni suomalaisurheilija oli kokenut epäasiallista käytöstä. Voimisteluliitto ei ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin kuitenkaan ennen vuotta 2022, jolloin oli ajautunut jo julkisuusmyrskyn keskelle.

Suomessa media voi toimia vapaasti. Monessa maassa epäasiallinen käytös urheilussa ei tule koskaan ilmi, koska medialla ei ole kaikkialla vapaita toimintaedellytyksiä.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös: HIFK:n Ville Peltonen raivostui omiensa esityksestä: "Jos olisimme voittaneet, se olisi ollut ryöstö kotona"


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 

Sasu Salin säkitti isoja kolmosia

15.04.2024 13:40:40
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

TPS voitti Suomen mestaruuden

15.04.2024 0:14:50
uutiskuva
 

Livetulokset