palkki

Classic voittoputkessa – nousi sarjan kärkeen

3.10.2023 - 0:11:00

uutiskuva

Classic nousi kuudennelta sijalta miesten salibandyn F-liigan sarjataulukon kärkeen, kun se otti neljännen perättäisen voittonsa kaatamalla kotonaan Oilersin 5-3. Öljymiehille tappio oli kolmen voiton jälkeen toinen.

Tamperelaisten voitto pohjustui pelin avauspuolikkaalla, kun avauserässä osuneet Toni Salminen ja Konsta Tykkyläinen sekä toisessa maalannut Eemeli Salin työstivät taululle kolmen maalin johdon.

Oilersin konkari Riku Reunamäki kavensi ennen taukoa terävällä kaukolaukauksella ja Oilers painoi kolmannen erän alussa vahvasti, mutta ero ei hyvistäkään paikoista kaventunut. Toisessa päässä sen sijaan helähti, kun Ville Lastikka syötti upeasti läpi kentän Albert Koskisen vapaaksi ja tämä iski Classicin 4–1-johtoon.

Justus Kainulainen kavensi kääntölaukauksella, mutta Eetu Sikkinen kuittasi päättämällä vastaiskun sijoitukseen ohi Markus Laakson. Rasmus Kainulaisen kavennus 10 sekuntia ennen loppusummeria jäi sitten enää kosmeettiseksi.

Lähde: Salibandyliiton tiedote. Kuva: Esa Takalo

Lue myös: Kyläseura nousi pääsarjaan - näin bileet laitettiin pystyyn 90 vuoden tauon jälkeen


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset