palkki

SaiPan voittoputki napsahti poikki

1.10.2023 - 21:00:00

uutiskuva

SaiPan neljännen ottelun mittainen voittoputki on katkennut salibandyn naisten F-liigassa. PSS haki voiton Lappeenrannasta maalein 5-4.

Myös sunnuntaina muissa otteluissa nähtiin vierasvoitot SSRA:n kukistaessa Sipoossa ÅIF:n 7-1 ja Kooveen kaataessa Kuopiossa Welhot 8-4.

PSS karkasi Lappeenrannassa ensin Daniela Westerlundin, Emma Parran ja Fanny Holmbergin osumilla kolmen maalin johtoon, jonka Miisa Turunen toisessa ja Veera Lokka kolmannen alussa kuroivat yhteen.

Sitten osuttiin vuorotahtiin, kun PSS:n Julia Turusen 4-2 -maalia seurasi SaiPan Miisa Turusen kavennus ja Emma Parran 5-3 -osumaa Elsa Holopaisen maali. Viimeiset kaksi minuuttia hangattiin kuitenkin ilman osumia, ja kotijoukkueen kiriä tahmasi vielä Miisa Turusen kahden minuutin jäähy.

Sipoossa vei ÅIF vielä avauserän Aada Heikkisen osumalla, mutta toisessa otti ohjat SSRA mätkien peräti viisi maalia, joista Sanni Uimarihuhta iski kaksi.

Päätösjaksolla komistelivat oululaisten voittonumeroita vielä Salla Suomela ja Oona Lehtinen. Maajoukkuehyökkääjä Hanna Niemelä oli maalillaan ja kolmella syöttöpisteellään ottelun tehokkain.

Kuopion ottelussa oli Welhojen hahmo Kiia-Maria Kuru, joka laukoi joukkueensa neljästä maalista kolme. Avauserä meni vieraille 4-2, kun Koovee vastasi Kurun avausmaaliin kahdella ja perään tämän toiseen maaliin taas kahdella osumalla.

Toisessa erässä Kuru nosti kotijoukkueen taas maalin päähän, mutta kolmannessa meni Koovee menojaan Senni Mustakosken yhdellä ja Tanja Parviaisen kahdella maalilla. Senni Hietanen oli Kooveen tehopelaaja lauottuaan kaksi maalia ja syötettyään yhden.

SaiPa ja sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue TPS puskevat liigakärjessä 12 pisteellä. Hännillä on viidesti hävinnyt Welhot ainoana vielä ilman pisteitä.

Sarja jatkuu tiistaina otteluilla Classic-O2-Jyväskylä ja SB-Pro-FBC Loisto.

Lähde: Salibandyliiton tiedote

Lue myös: Kalle Rovanperä teki taas huiman tempun - ei uskonut itsekään siihen

Lue myös: Toyota juhli mestaruutta - Ott Tänak kuitenkin Chilen MM-rallin kiistaton kuningas


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset