Otteluohjelma heittää Suomen miesten lentopallomaajoukkueen eli Veljekset heti syvään päätyyn, kun se kohtaa neljässä ensimmäisessä ottelussaan Tokion olympiakarsinnoissa kaikissa maailmanrankingin Top 10 -maat. Heti lauantain avauksessa vastassa on kesällä paluun maailman huipulle tehnyt kotijoukkue Japani.
Japanin lisäksi Suomi kohtaa turnauksessa USA:n (maailmanranking 2), Slovenian (8), Serbian (9), Turkin (14), Tunisian (18) ja Egyptin (19). Kaikki joukkueet kohtaavat toisensa yhdeksänpäiväisen turnauksen aikana ja kaksi parasta selviytyy ensi vuoden Pariisin olympiaturnaukseen. Olympiaturnauksessa pelaa 12 maata.
Olympiapaikkojen lisäksi Veljeksillä on turnauksessa panoksena merkittävä määrä rankingpisteitä ja niiden merkitys tässä turnauksessa 2025 MM-kisoihin pääsemisen suhteen nousee isoon rooliin. Suomi on ennen olympiakarsintaturnauksia teoriassa kiinni viimeisessä MM-kisapaikassa. Erityisesti turnauksen kolme viimeistä ottelua Turkki, Tunisiaa ja Egyptiä vastaan ovat tässä suhteessa todella tärkeitä.
Perinteisesti huikean tuen kotiyleisöstään Tokion Yoyogi National Stadiumilla paikallista aikaa illalla (Suomen aikaa 13.25) saava isäntämaa saa haastajakseen mainion viimeistelyleirin Korean Soulissä pitäneet Veljekset. Luvassa on kahden sitkeän, mutta kovin erityylisen joukkueen kohtaaminen. Avauspelin jännityksellä tullee oleman vaikutuksensa illan kulkuun.
Japani sijoittui kesän Nations Leaguessa upeasti kolmanneksi ja voitti Aasian mestaruuden. Näin se on noussut maailmanrankingissakin peräti viidennelle tilalle Puolan, USA:n, Italian ja Brasilian jälkeen.
- Japanilla on takana upea kesä. Joukkueessa riittää laatua: japanilainen lentopallokoulu on loistava. Perinteisen vahvan pallokontrollin lisäksi on nyt tullut voimaa pelaamiseen. Etenkin syöttöön on tullut myös lisää fyysisyyttä. Erittäin taitava ja puolustuksen osaava joukkue, kommentoi Suomen joukkueen päävalmentaja Joel Banks.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote. Kuva: Antti Saarimaa
Lue myös: Jokerit vieraili Jyväskylässä - tällainen oli illan yleisömäärä
Tweet