Kaksi viisieräistä taistoa Kultaisessa liigassa edellisissä kamppailuissaan pelannut miesten lentopallomaajoukkue Veljekset on ehtinyt jo vaihtaa maisemaa Turusta Slovakiaan. Siellä Veljekset kohtaa isäntämaan lauantaina kello 19.

Voitto Slovakiasta pitäisi mahdollisuudet lohkovoittoon ja Final Four -lopputurnaukseen täysin omissa käsissä. Paikka ratkeaisi kahdessa kotiottelussa Tampereella.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomen päävalmentaja Joel Banks analysoi perjantaina Nitrassa vielä sunnuntaista kotiavausta, mutta katsoi jo tietysti enemmänkin eteenpäin lauantain seuraavaan koitokseen.

– Kuusi pistettä kolmesta ensimmäisestä pelistä, avauspuolikkaasta, on hyvä pistesaalis. Olemme parantaneet peliämme pelien edetessä.

– Slovakia- peli oli haastava, he tulivat peliin selkeästi sellaisella asenteella, ettei heillä ollut mitään hävittävää. Heillä oli alla kaksi tappiota ja se teki heistä vaarallisia. Slovakia pelasikin vapautuneesti ja me taas olimme turhan jännittyneitä. Löysimme kuitenkin keinot voittaa pelin ja se oli hieno asia. Olemme oppineet jokaisesta pelistä jotain, etenkin näistä kahdesta tiukasta pelistä, Banks jatkoi.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi viime sunnuntaina Turussa Suomen 3-2 -voittoon. Tappioton Tshekki johtaa puolessa välissä (3/6 kierrosta pelattu) lohkoa kahdeksalla sarjapisteellä, kun Suomella on kasassa pisteitä kuusi. Viro on kerännyt pisteitä kolme ja Slovakia yhden.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote

Lue myös:SM-liiga palkitsi kauden parhaita – mestarivalmentaja jäi tylysti ilman palkintoa

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)