Emil Ruusuvuori teki Suomen aikaa myöhään tiistaina huikean tempun tenniksen Miamin ATP-masters-turnauksessa. Ruusuvuori raivasi ensimmäistä kertaa urallaan tiensä puolivälieriin Masters-turnauksessa.
Ruusuvuori voitti 26. sijoitetun hollantilaisen Botic van de Zandschulpin 4-6, 6-4, 7-5 neljännellä kierroksella. Uran ensimmäinen puolivälieräpaikka Masters-turnauksessa on myös tuomassa uutta ennätysrankingia suomalaispelaajalle. Tällä hetkellä Ruusuvuori on livelistauksessa lukemassa 37.
- Olihan se vääntö. Aika purjeessa olin kaksi ensimmäistä erää; hän antoi pienen mahdollisuuden ja sen pystyin käyttämään. Pelini parani ja sain pelattua tosi hyvin 5-2 asti kolmannessa erässä, mutta lopulta vääntämällä ottelu tuli kotiin. Tosi hyvät fiilikset, kohti puolivälierää, Ruusuvuori kommentoi Tennisliiton verkkosivuilla.
Ruusuvuoren vastustajaksi keskiviikkona pelattavassa puolivälierässä asettuu tuttu italialainen Jannik Sinner. Sinner on voittanut kaksikon kaikki neljä kohtaamista ATP-kiertueella 2021-2022. Ruusuvuori puolestaan voitti ensikohtaamisen ATP Challenger -kiertueella 2020. Tuleva ottelu on jo pelaajien kolmas kohtaaminen Miamissa.
Suomen kaikkien aikojen kaksinpelaaja Jarkko Nieminen ylsi urallaan neljästi puolivälieriin Masters-tasolla: Indian Wells 2006, Toronto 2006, Pariisi 2006 ja Monte Carlo 2013.
Lähde: Tennisliitto
Lue myös: Venäjällä raivostuttiin KOK:n päätöksestä – monen venäläisurheilijan panna jatkuu
Lue myös:
Suomen Olympiakomitea teki kantansa venäläisistä selväksi
Tweet