Pariisin 2024 olympiakisojen tv-oikeudet Suomessa omistava Discovery on tiedottanut suunnitelmistaan olympialähetysten suhteen. Tokion 2021 olympialaisten tapaan Discovery näyttää Pariisin olympialaisten uinnit ja koripallopelit kanavillaan yksinoikeudella.

Warner Bros. Discovery solmi aiemmin alilisensointisopimuksen Yleisradion kanssa, jonka myötä yhtiöt tekevät yhteistyötä välittääkseen olympialaiset mahdollisimman laajalle yleisölle Suomessa. YLE näyttää kanavillaan kaikkia muita lajeja paitsi uintia ja koripalloa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi selvitti MM-kisojen kautta tiensä ensi kesänä pelattaviin olympiakarsintoihin. Jos Susijengi saavuttaisi olympiapaikan, ei sen pelejä nähtäisi YLE:n kanavilla.

Pariisin olympialaisten avajaiset järjestetään 26. heinäkuuta 2024. Discoveryn selostus- ja asiantuntijatiimit sekä muut kesäolympialaisten yksityiskohdat julkistetaan myöhemmin.

Odotukset ovat yhtiöllä kovat. Tokion 2020 olympialaisia seurasi 372 miljoonaa ihmistä eri puolilla Eurooppaa, joista 175 miljoonaa Warner Bros Discoveryn jakelualustojen, kuten discovery+ -palvelun, välityksellä.

Pekingin 2022 talviolympialaisia seurasi WBD:n alustoilla 156 miljoonaa katsojaa, mikä oli yli 19 kertaa enemmän verrattuna Pyeongchangin 2018 talviolympialaisiin.

Lue myös:HIFK:n fanit tekivät paluun – HJK:n Sakilaisille laulettiin kovin sanoin

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)