palkki

NBA-tähtiä kiinnostavat vain olympialaiset – Qatar on FIBA:n oljenkorsi

13.09.2023 - 5:00:00

uutiskuva

Yhdysvallat jäi neljänneksi viime sunnuntaina päättyneissä koripallon MM-kisoissa, vaikka joukkue oli koottu NBA-pelaajista. Toki edistystä oli tapahtunut edellisistä MM-kisoista, joissa Yhdysvaltojen NBA-joukkue jäi seitsemänneksi.

Kansainvälisen koripalloilun säännöt poikkeavat NBA-säännöistä, mutta fakta on, ettei keskitasoisen NBA-joukkueen taitotaso juuri erotu Euroopan huippujoukkueesta, jossa on mukana kovan luokan NBA-vahvistuksia. Eikä kyse ole uudesta tilanteesta, Ensi kertaa Yhdysvallat jäi NBA-joukkueella MM-kisoissa mitaleitta jo 2002.

Olympiakisoissa Yhdysvallat on voittanut NBA-miehistöllään kaikissa kisoissa paitsi Ateenassa 2004, sen jälkeen, kun NBA-pelaajat tulivat olympiakorikseen mukaan Barcelonassa 1992. Olympiakisoissa Yhdysvalloilla on mukana NBA:n supertähtiä.

Myös ensi vuonna Pariisissa Yhdysvallat tulee pelaamaan aivan eri luokan joukkueella kuin tämän vuoden MM-kisoissa. ESPN:n tietojen mukaan LeBron James on halukas pelaamaan olympialaisissa vielä kerran ja mukaan olisi tulossa muitakin supertähtiä, kuten Stephen Curry.

Koripallon MM-turnaus ei supertähtiä kiinnosta. Turnausta ei Yhdysvalloissa myöskään merkittävästi seurata toisin kuin koripallon MM-turnausta.

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n olisi syytä katsoa peiliin. MM-turnauksen kiinnostavuutta ei ole supertähtien silmissä saatu kohennettua.

MM-turnauksen ongelmista kertoo osaltaan fakta, että seuraavan kerran se järjestetään 2027 Qatarissa. Muita hakijoita valintavaiheessa tiettävästi ollut.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös: SM-liiga käyntiin - näin paljon avaus houkutteli yleisöä


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset