HELSINKI.Englanti oli liian vahva vastustaja Suomen jalkapallomaajoukkueelle sunnuntaina, kun maat kohtasivat Kansojen liigassa Helsingin Olympiastadionilla.
Englanti ei ihmeitä esittänyt, mutta nappasi silti voiton lukemin 3-1.
Suomi aloitti ottelun ihan pirteästi, mutta ensimmäisen jakson vanhetessa ote siirtyi entistä enemmän Englannille.
Lopulta pelin 17. minuutilla Englanti pääsi sitten iskemään avausmaalinsa. BBC:n laskujen mukaan englantilaiset syöttelivät toisilleen 17 kertaa ennen kuin Jack Grealish pääsi syöttöketjun päätteeksi viimeistelemään varmasti voittomaalin.
Manchester Cityn supertähti tuuletti osumaansa imemällä peukaloaan. Hän ja hänen tyttöystävänsä Sasha Attwood saivat ensimmäisen lapsensa pari viikkoa sitten. Jalkapalloilijoilla on tapana kunnioittaa tuuletuksellaan ensimmäistä lastaan.
Suomikin sai avausjaksolla luotua jonkin verran uhkaa Englannin maalille, mutta ilman tulosta.
Toisella jaksolla Suomi sai ”tuhannen taalan” paikan, kun pallo pelattiin loistavasti boksiin Fredrik Jensenille, mutta hänen yrityksensä meni yli maalin. Pohjoiskaarre lauloi tämän jälkeen Joel Pohjanpalon nimeä. Kyseessä oli selvä kannanotto päävalmentaja Markku Kanervan suuntaan, joka jätti jostain käsittämättömästä syystä Pohjanpalon penkille.
Pohjanpalo otettiin myöhemmin toisella jaksolla vaihdosta sisään, mutta Kanervan omituinen taktinen kömmähdys Huuhkajien parhaan hyökkääjän kohdalla saattoi hyvin maksaa vähintään pisteen. Mahdollinen 1-1-tasoitus olisi varmasti muuttanut pelin suuntaa.
Jensenin paikan lisäksi Suomi ei enää juurikaan muita paikkoja saanut. Englanti sen sijaan sai ja käytti sen hyväkseen.
Pelin 74. minuutilla Englanti sai vaarallisesta paikasta vapaapotkun ja Trent Alexander-Arnold ampui pallon upeasti yläpesään.
Tämän jälkeen Kanerva otti vielä myös Teemu Pukin vaihdosta sisään, mutta kokenut hyökkääjä ei pystynyt enää hänkään muuttamaan pelin lopputulosta millään tavalla.
Lopullinen niitti syntyi pelin 84. minuutilla. Vaihdosta sisään tullut Ollie Watkins syötti maalin eteen ja Declan Rice iski maalin edestä lukemiksi jo 3-0. Tämän jälkeen Olympistadion sai vielä vähän lohtua, kun Arttu Hoskonen kävi puskemassa kulmapotkusta pallon verkkoon ja kavensi loppulukemiksi 1-3.
Englanti pelasi ottelun lähes parhaalla mahdollisella miehistöllään ja marssitti Olympiastadionin nurmelle kaikki suurimmat tähtensä Harry Kanen, Cole Palmerin ja Jude Bellinghamin johdolla.
Voiton myötä Englanti nousi yhdeksään pisteeseen ja on lohkossa toisena. Myös Kreikalla on yhdeksän pistettä ja se kohtaa vielä myöhemmin illalla Irlannin. Suomi on pelannut Kansojen liigassa puolestaan surkeasti. Neljä ottelua on tuottanut yhtä monta tappiota ja Suomi on tehnyt näissä otteluissa vain kaksi maalia. Markku Kanervan aika Huuhkajien päävalmentajana on auttamatta ohi. Hän voi lohduttautua tietysti vaikka sillä, että niissä kuuluisissa maaliodottamissa Suomi oli Englannin kanssa lähes tasoissa.
Teksti: Ville Hirvonen, Helsingin Olympiastadion
Lue myös: Englannin tähti iloitteli perhetapahtumalla Huuhkajien kustannuksella