palkki

Häkellyttävä pelastautuminen rotkon reunalta - Barcan päävalmentaja: ”Brutaali paluu”

24.09.2023 - 10:28:00

uutiskuva

La Ligan hallitseva mestari Barcelona pelastautui lauantaina rotkon reunalta voittajaksi Celta Vigoa vastaan pelatussa ottelussa. Kahden maalin takaa-ajoasemassa ollut Blaugrana iski pikatulella kolme maalia yhdeksässä minuutissa ja voitti vaiherikkaan ottelun 3-2.

- Se oli brutaali paluu. Olimme toisinaan huolimattomia, mutta uskoimme itseemme ja pelasimme rohkeasti, Barcelonan päävalmentaja Xavi kehui omiaan ottelun lehdistötilaisuudessa.

Robert Lewandowski käynnisti Barcan maalishow’n 81. minuutilla ja jatkoi sitä neljä minuuttia myöhemmin. Manchester Cityn lainapelaaja Joao Cancelo piti huolen lopusta 90. minuutilla.

Barcelonan kanssa tuoreen, kesään 2025 ulottuvan jatkosopimuksen solminut Xavi kehui ottelun molempia osapuolia.

- Celta puolusti loistavasti ja heidän vastahyökkäyksensä oli tappava. Meillä on tapana kärsiä, kun pelien intensiteetti loppuu. Mutta virheistäsi oppii ja on jatkettava loppuun asti. Meidän on näytettävä, että meilläkin on luonnetta ja teimme sen tänä iltana.

Kuusi ottelua pelanneet Barcelona ja Girona ovat sarjan kärjessä 16 pistettä plakkarissaan. Kärkipaikka saattaa vaihtua tänään, kun Real Madrid johtaa derbyssä Atleticon. Real on käynnistänyt kauden viidellä voitolla.

Lue myös: Teemu Pukki pisti pallon sisään pilkulta - HJK:n ex-pelaaja kuittasi

Lue myös: Karmaiseva oma maali - valmentajalegenda: ”Rumaa katseltavaa”


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset