Aikansa parhaimpiin hyökkääjiin kuulunut brassipelaaja Adriano on eroamassa vaimostaan Micaela Mesquitasta. He menivät naimisiin vain muutama viikko sitten.
40-vuotias Adriano vihki itseään 15 vuotta nuoremman Mesquita marraskuussa, mutta avioliitto näyttäisi olevan ohi jo ennen kuin kuherruskuukausi on päättynyt. Brasilialaismedian mukaan pariskunta on eroamassa.
Adriano meni ystävilleen katsomaan Brasilian ja Sveitsin välistä ottelua. Palattuaan vaimonsa luo kotiin pari päivää myöhemmin, pariskunta riiteli sillä seurauksella, että he lakkasivat seuraamasta toisiaan sosiaalisessa mediassa. Mesquita on poistanut sosiaalisesta mediasta kaikki kuvat Adrianosta.
Kolmen lapsen isä Adriano tunnetaan useista naisseikkailuistaan. Mesquitan kanssa heillä on ollut välirikkoja myös aiemmin, joiden välissä Adriano on tarkastellut onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Lopulta he palasivat kuitenkin yhteen ja menivät naimisiin.
Adriano pelasi urallaan 48 ottelua Brasilian maajoukkueessa ja teki niissä 27 maalia. Seurajoukkuetasolla hän edusti muun muassa Inter Milanoa, Parmaa ja AS Romaa. Hän lopetti pelaajauransa vuonna 2016.
Lue myös: Valioliigan sarjanousija sopimukseen brassipelaajan kanssa