VPS otti sunnuntaina jo 11. perättäisen voittonsa Veikkausliigassa. KuPS kaatui Kuopiossa maalein 2-0. Peter Michael teki Vepsun molemmat osumat.

VPS on lentänyt viime kuukaudet kotoisessa liigassa. VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela teki seuran verkkosivuilla selväksi, että kaikki meni jälleen käsikirjoituksen mukaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– KuPS oli juuri sellainen, mitä odotimmekin. Meillä oli aika selkeä suunnitelma peliä varten, jossa myös onnistuimme lähes täydellisesti. Meidän aggressiivinen puolustamisemme toimi oikein hyvin. Tiesimme myös pallollisena joukkueena, että KuPS ei tule prässäämään rohkeasti, ja täten olimme tarpeeksi laadukkaita omissa pitkissä hyökkäyksissämme. Kykenimme käyttämään paljon wingbackejamme, ja laidoilla tilaa löytyi koko ajan. KuPS ei oikeastaan saanutkaan heitä missään vaiheessa kiinni.

Ote katosi toki hieman toisella puoliajalla. Vahva puolustus pelasti kuitenkin Nuorelan arvion mukaan.

– Toisella jaksolla kontrollimme hieman hävisi pelistämme. Meidän olisi pitänyt olla parempia omassa pallollisessa pelaamisessamme, vaikka puolustaminen toimikin edelleen todella hyvin. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole hirveästi valittamista, ja meidän täytyy olla tyytyväisiä, Nuorela toteaa.

VPS on nyt Veikkausliigan Mestaruussarjan (ylempi loppusarja) kolmantena.

Lue myös:HIFK:n Ville Peltonen esitti mahdottoman toivomuksen Raumalla

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)