Pietarin SKA:ssa kolmoisroolissa, päävalmentajana, seurajohtajana sekä päärahoittajan johtokunnan edustajana työskentelevä Roman Rotenberg on jälleen avannut sanallisen arkkunsa.

Rotenberg purkaa MatchTV:n haastattelussa katkeruuttaan suomalaisista. Hänen mukaansa suomalaiset eivät olisi voittaneet yhtään kultamitalia elleivät olisi pelanneet KHL:ssä.

Samalla Rotenberg kritisoi Venäjän sulkemista kansainvälisestä jääkiekosta. Hänen mukaansa kilpailu vähenee ja huippumaidenkin taso rappeutuu. Rotenbergin mukaan suuret jääkiekkomaat Suomi, Ruotsi, Yhdysvallat ja Kanada ymmärtävät tämän hyvin.

Rotenberg on puhellut useasti höpöjuttuja, mutta hänen väitteissään KHL:n vaikutuksesta Suomen jääkiekkoon on ripaus totuutta. Suomalaisia pelasi KHL:ssä 2008-22 lähes kaksi joukkueellista kaudessa.

Monet suomalaisvalmentajat ja pelaajatkin ovat olleet Rotenbergin linjoilla, mitä KHL:n positiiviseen vaikutukseen Leijonien tasoon on ollut. Myös Euroopan jääkiekon tasoa KHL vei ennen Ukrainan sotaa paljon eteenpäin

Ennen KHL:ää Suomi voitti MM-kultaa 1995. KHL:n perustamisen jälkeen Suomi voitti MM-kultaa 2011, 2019 ja 2022. Olympiakultaa Suomi voitti Pekingissä 2022.

On luonnollisesti liioiteltua väittää, että Suomen menestys olisi pelkästään KHL:n ansiota. Mutta varmasti KHL:llä on ollut jonkinlaista vaikutusta.

Myös Rotenbergin kommenteissa kansainvälisen kilpailun näivettymisestä ilman Venäjää on totuuden siementä. Jalkapallossa, koripallossa tai lentopallossa Venäjän hyllyttämisellä ei ole kansainväliseen tasoon nähden merkitystä, mutta jääkiekossa suurmaita on niin vähän, että Venäjän hyllytys vaikuttaa arvoturnausten tasoon väistämättä negatiivisesti.

Ukrainan sodan takia Venäjää ei kuitenkaan kansainväliseen jääkiekkoon kaivata. Venäjän maajoukkuejääkiekko sekä Rotenbergin edustama Venäjän armeijan tunnuksilla brändätty SKA Pietari on valjastettu palvelemaan pelkästään Vladimir Putinin raakalaismaisen fasistivallan kulttia.

Mikäli Putin syrjäytetään, lienevät Rotenbergin päivät venäläisessä jääkiekossa ohi. Nykyiseen asemaansa Rotenberg on päässyt täysin Putinin tuella. Hänen isänsä ja setänsä ovat Putinin pitkäaikaisia kavereita.

Lue myös:Olli Jokinen hehkutti HIFK-taustaista sankariaan: ”Se työmäärä, mitä Mäkkäri tekee täällä viikottain”

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)