
Mikko Rantanen ja Kaapo Kakko liittyivät NHL-kausiensa päätyttyä Leijonien matkaa. Rantanen kehuu ystäväänsä ja maajoukkuekaveriaan.
Rangersin kausi päättyi New Jerseyn käsittelyssä otteluvoitoin 3-4. Coloradon kausi päättyi päivää aiemmin niin ikään seitsemänteen otteluun venyneessä ottelusarjassa Seattlea vastaan.
Putoamisten jälkeen Rantanen päätti kysyä Kakon kiinnostusta lähteä vahvistamaan Leijonia kotikisoihin.
– Olemme hyviä ystäviä kentän ulkopuolella. Katsoin heidän putoavan seitsemännessä pelissä. Luonnollisesti toivoin heidän voittoaan, kuten toivon kaikkien muidenkin suomalaisten pärjäävän. Sitten soitin hänelle seuraavana päivänä, ja kysyin haluaako hän mennä pelaamaan ja täällä ollaan.
Rangers varasi Kakon koko varaustilaisuuden toisena vuonna 2019. Kakon alku sarjassa on ollut haastava, mutta hiljalleen on alkanut osoittaa potentiaaliaan.
– Hän on kasvanut paljon. Mielestäni jään ulkopuolella hän on edelleen sama hauska tyyppi, mutta jäällä huomaat hänen olevan kypsempi.
– Hänellä on parhaat vuodet edessään. Hän on vasta 22-vuotias, Rantanen totesi.
Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös: Leijonien kokoonpano Tanska-otteluun nimetty
Lue myös: Dallasin suomalaistähden tilanteesta hyviä uutisia