
Venäjä ja Valko-Venäjä eivät pelaa tänäkään keväänä jääkiekon MM-kisoissa. Syy tähän löytyy tietysti viime vuoden helmikuussa alkaneesta Ukrainan sodasta.
Venäjä ja Valko-Venäjä ovat pelanneet toukokuussa omia ”varjokisojaan”, mutta IIHF:n alaisesta turnauksesta pois jääminen tuntuu ottavan koville.
Tuoreimmat katkerat lausunnot on ladannutRoman Rotenberg, joka muistetaan Suomessa entisen Hartwall Arenan omistajana ja KHL-Jokereiden omistajana.
Rotenberg on ylennyt sen jälkeen jopa Venäjän maajoukkueen päävalmentajaksi ja on nyt arvostellut kovin sanoin ilman Venäjää pelattavaa MM-turnausta.
– Kaikki tietävät, että MM-kisat ovat vajonneet aika alas. Luojan kiitos, että kisat pelataan, mutta ilman Venäjää ja osallistumista maailman jääkiekkoon IIHF:n tekemä työ kärsii merkittävällä tavalla, Rotenberg sanoiMatch TV:nmukaan.
– Venäjä on muille maille kuin punainen vaate. Nyt Kanadakaan ei enää tiedä, pelaisiko se MM-kisat nuorten vai aikuisten joukkueella. TV-katsojaluvut ovat romahtaneet ja ketään ei kiinnosta. Sponsorit jättävät joukolla Kanadan, Rotenberg jatkoi.
Rotenbergin mukaan samanlainen ilmiö on havaittavissa myös Suomen kohdalla. Rotenberg on asunut Suomessa ja hänellä on myös Suomen kansalaisuus.
– Sama on käynyt myös Suomelle. Heidän MM-kisansa ovat todella heikkotasoiset. Suomi hävisi USA:n AHL-pelaajista kootulle ryhmälle. Tämä on nyt heidän tasonsa, Rotenberg latasi.
Rotenberg ei ole ihan kartalla. Hän unohti mainita, että USA:lla on 10 NHL-pelaajaa jaRocco Grimaldialukuun ottamatta kaikki Yhdysvaltain pelaajat ovat NHL-sopimuksen alaisia pelaajia. Kanadan sponsorikatoon on taas vaikuttanut isosti ahdistelukohu.
Teksti: Ville Hirvonen