Venäjä on aloittanut osittaisen liikekannallepanon laajentaakseen Ukrainan sotaa. Venäläisessä yhteiskunnassa kuohuu, mutta sen toiminnot jatkuvat toistaiseksi normaalisti.
Urheilukin jatkuu Venäjällä kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka lähes kaikista kansainvälisistä kilpailuista venäläiset onkin suljettu. Venäjän jalkapallon pääsarja on yhä voimissaan ja jääkiekossa KHL-liigaa pelataan hurjalla ottelutahdilla.
Tilanne voi muuttua kuitenkin nopeasti. Sodan laajentuessaVladimir Putinvoi julistaa Venäjän sotatilaan. Tällöin urheilun jatko olisi maassa vaakalaudalla.
Samalla esimerkiksi KHL:n ulkomaalaispelaajille tulisi tukalat oltavat. Venäjältä poistumisesta saattaa tulla vaikeaa ja palkkarahojenkin suhteen voisi tulla ongelmia.
Moni KHL:ssä pelaava ulkomaalaisvahvistus on varmasti kuullut, että Venäjällä pelaamisessa on nykyisessä poliittisessa tilanteessa omat riskinsä.
Yhdysvaltalainen koripalloilijaBrittney Grinersai elokuussa Venäjällä yhdeksän vuoden vankeustuomion siitä, että hänen matkalaukustaan löytyi kannabisöljyä sisältäneitä sähkösavukepatruunoita. Tuomiota on yleisesti pidetty vain osana Putinin härskiä politiikkaa uhittelussa Yhdysvalloille.
Yhdysvallat ei ole yrityksistään huolimatta saanut Grineriä Venäjältä pois. Se on karu esimerkki siitä, miten nyky-Venäjällä voi ulkomaalaiselle ammattilaisurheilijalle käydä.
Suomalaisista urheiluammattilaisista Venäjällä pelaavat jääkiekkoilijaTeemu Pulkkinen, lentopalloilijaLauri Kerminensekä jääpalloilijaTuomas Määttä.
Lue myös:C Morelle sataa pyyhkeitä kiekkotuotannosta – Alina Voronkova-Hurrilta koomisen heikko suoritus