palkki

TPS nousi SM-liigan kärkipaikalle, Jokisen Jukurit virittelee sensaatiota - näin pelattiin SM-liigassa lauantaina

23.09.2023 - 21:00:00

uutiskuva

Turun Palloseura nousi lauantaina jääkiekon SM-liigan kärkipaikalle, kun se tyrmäsi Turussa Ilveksen 3-0.

Topias Haapanen ja vasta 17-vuotias Emil Hemming veivät osumillaan Tepsin kahden maalin johtoon toisessa erässä ja lopullisen niitin iski päätöserässä Kalle Väisänen.

TPS nousi nyt 13 pisteeseen ja johtaa SM-liigaa. Ailahdellut Ilves on 10 pisteellään viidentenä.

Jatkoaika uutisoi kesken ottelun, että TPS:n ja Ilveksen kannattajat olivat ottaneet erätauolla väkivaltaisesti yhteen.

Oulussa Kärpät yritti pestä kasvojaan Lukon kustannuksella, mutta ei siinä onnistunut. Lukko voitti vierasottelun 3-2.

Ottelun voittomaali syntyi päätöserän puolivälissä ja siitä vastasi Lukon kanadalaishyökkääjä Brayden Burke.

Julius Mattila (1+1) ja Jakob Stenqvist (0+2) olivat Lukon tehomiehiä.

Kärpät on kerännyt tällä kaudella neljästä ottelustaan vain kolme pistettä ja lauantaina Oulun miljoonamiehistö vajosi koko Liigan viimeiseksi. Lauri Marjamäen työpaikka voi olla pian jo uhattuna.

Tappara pelasi kaksijakoisen ottelun KalPaa vastaan ja voitti lopulta niukasti 5-4.

Tappara oli kuitenkin lähellä sulaa pahasti, sillä parhaimmillaan joukkue johti ottelua jo 4-1-lukemin.

KalPan Jesper Mattila ja Jaakko Rissanen iskivät vielä viimeisellä minuutilla kaksi maalia, mutta sitten kellosta loppui aika kesken.

Tapparan tehomies oli lauantaina Nicholas Baptiste. Hyvin kautensa aloittanut kanadalainen teki tehot 1+1. Koko ottelun paras tehomies oli kuitenkin KalPan Aapeli Räsänen tehoilla 1+2.

Olli Jokisen valmentama Mikkelin Jukurit virittelee puolestaan syyssensaatiota. Lauantaina se murjoi mestarisuosikki Lahden Pelicansin tylysti 4-0.

Niko Huuhtanen teki tehot 1+1 ja samaan saldoon ylsi myös Michal Kovarcik.

Jukurit nousi voiton myötä 11 pisteeseen ja on aloittanut kautensa mainiosti.

Pelicans luetaan mestarisuosikkien joukkoon, mutta lahtelaisten kausi on alkanut hyvin ailahtelevalla tavalla.

Lappeenrannassa mentiin pitkän kaavan kautta ja lopulta Sport voitti ottelun SaiPaa vastaan 4-3-lukemin jatkoajalla. Voittomaalista vastasi Axel Holmström.

Jyväskylässä JYP otti komean 3-0-voiton KooKoosta. Porissa Ässille riitti puolestaan yksi ainoa onnistuminen, kun se kaatoi HPK:n jalkapallolukemin 1-0.

SM-liigan tulokset lauantaina 23.9:
JYP-KooKoo 3-0
Kärpät-Lukko 2-3
Pelicans-Jukurit 0-4
SaiPa-Sport 3-4 ja.
Tappara-KalPa 5-4
Ässät-HPK 1-0
TPS-Ilves 3-0

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Jatkoaika: TPS:n ja Ilveksen kannattajat ottivat nyrkein yhteen


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Real Madridilta surkea uutinen

8.10.2024 14:03:30
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Harri Heliövaaralle iso pettymys

8.10.2024 13:19:49

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ferrari hehkuttaa Tuukka Taposta

8.10.2024 11:39:46
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset