
Jääkiekon SM-liigassa pelattiin keskiviikkona seitsemän ottelua eli täysi kierros. Kierrokselta löytyi selkeitä onnistujia, mutta myös yllätyksiä.
Lahden Pelicans luetaan alkaneella kaudella mestarisuosikkien joukkoon, mutta vieraskaukalo teki sille jälleen tepposet.
KalPa ei antanut Kuopiossa armoa, vaan murjoi lahtelaiset 5-2.
KalPa-kapteeni Tuomas Kiiskinen johti joukkojaan edestä. Kokenut pelimies summasi keskiviikkoon tehot 1+1.
Kärpät yritti pestä kasvojaan TPS:n kustannuksella, mutta ei siinä onnistunut. TPS oli lopulta vahvempi maalein 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen. TPS on aloittanut kautensa vahvasti ja on kerännyt jo 10 pistettä. Kärpillä on vain kolme pistettä.
Jyväskylässä hallitseva mestari Tappara oli tyly vieras JYPille ja voitti maalein 4-0. Anton Levtchi vietti tehoiltaa ja takoi tehot 2+1.
Raumalla Lukko kärsi toisen perättäisen tappionsa, kun Ilves haki täyden pistepotin numeroin 4-2. Joona Ikonen syötti Ilvekselle kaksi maalia.
Lappeenrannassa Ässät kaatoi SaiPan 2-1. Lenni Hämeenaho ja Dylan Fabre nostivat Ässät voittoon vasta päätöserässä. Fabren iskemä voittomaali syntyi vasta ajassa 59.22.
Hämeenlinnassa Olli Jokisen valmentama Jukurit oli tyly vieras HPK:lle. Jukurit napsi kaikki sarjapisteet mukaansa 4-1-voitolla. Jo viime kaudella loistanut Niko Huuhtanen syötti peräti kolme maalia. Maalinteossa onnistui Jukureilta muun muassa superlupaava Konsta Helenius.
Helsingissä HIFK aloitti vakuuttavasti kotonaan ja murjoi KooKoon varsin ylivoimaisen esityksen jälkeen 3-0. HIFK:n tämän kauden kotiavauksen maaleista vastasivat Petteri Lindbohm, Joonas Rask sekä Miro Väänänen.
SM-liigan tulokset keskiviikkona 20.9:
HIFK-KooKoo 3-0
HPK-Jukurit 1-4
JYP-Tappara 0-4
KalPa-Pelicans 5-2
Kärpät-TPS 2-3 vl
Lukko-Ilves 2-4
SaiPa-Ässät 1-2