palkki

Suomalaiskuskin tiimi otti riskin Nordschleifen radalla - se kostautui karulla tavalla

24.09.2023 - 13:47:00

uutiskuva

Sami-Matti Trogen sijoittui ajoparinsa Dylan Peireiran kanssa viidenneksi NLS-sarjan kahdeksannessa osakilpailussa Nordschleifen radalla Saksassa.

Suomalaisen autokunta oli vahvasti kiinni palkintopallisijoituksessa, mutta turhaksi osoittautunut varikkokäynti vei siihen mahdollisuuden. Walkenhorst Motorsportille kisa oli kuitenkin juhlaa, sillä tallin toinen auto ajoi vakuuttavaan voittoon.

Nelituntinen kilpailu ajettiin saksalaisvuoriston tunnetusti vaihtelevissa olosuhteissa. Kilpailun puolivälin tienoilla alkanut sade yltyi äkisti sen verran rankaksi, että juuri ajovuoronsa aloittanut Trogen päätettiin ottaa varikolle renkaanvaihtoon.

Varikkokäynti oli riski, mutta eripuolilta 25 kilometrin pituista rataa tulleet tiedot arvioivat pitkää sadetta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja aurinko kuivatti radan nopeasti.

- Meidän kohdalla tämä tarkoitti ylimääräistä varikkokäyntiä. Saatuani sadekelin renkaat alle, rata kuivuikin yhden kierroksen aikana ja oli vaihdettava takaisin kuivan kelin pyöriin. Menetimme tämän takia palkintopallipaikan, Trogen kommentoi tiedotteessaan.

- Harmi homma. Auto toimi todella hyvin ja vauhtimme oli kohdallaan. Mutta minkäs teet - tällainen kuuluu Nordschleifella ajettavien kisojen luonteeseen. Oli kuitenkin todella makeeta olla taas mukana näissä kisoissa. Sain kerättyä paljon arvokkaita kisakilometrejä. Ensimmäinen kisamme yhdessä Dylanin kanssa oli muuten kaikin puolin onnistunut ja yhteistyömme toimi tosi hyvin, Trogen kiittelee.

Lopputuloksissa autokunta Trogen-Pereira oli viides. Walkenhorst Motorsportin BMW M4 GT3-autojen vauhti oli jälleen vakuuttavaa. Kisan voitti tallin auto numero 34 kuljettajinaan Christan Krognes (N) /Jakub Giermaziak (POL). Voitto oli heille jo kolmas perättäinen.

Trogen ajaa Pereiran kanssa myös sarjan seuraavan ja samalla viimeisen osakilpailun 6.-7. lokakuuta.

Teksti ja kuva: Sami-Matti Trogenin tiedotus

Lue myös: Lewis Hamilton otti turpaan että tärähti - nyt tuli mitta täyteen

Lue myös: Onko tässä sittenkin Japanin F1-kisan onnellisin mies? ”Moni ei saa tätä mahdollisuutta koko elämänsä aikana"


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 

Real Madridilta surkea uutinen

8.10.2024 14:03:30
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Harri Heliövaaralle iso pettymys

8.10.2024 13:19:49
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ferrari hehkuttaa Tuukka Taposta

8.10.2024 11:39:46
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Huuhkajia voi odottaa karu näky

7.10.2024 22:26:55
uutiskuva
 

Livetulokset