Syyskuun 29.-30. päivinä ajettavan SM Kokkola Rallin ilmoittautuminen päättyi sunnuntai-iltana. Ilmoittautuneita autokuntia kilpailuun tuli 76.
Mukana viimeisessä osakilpailussa on entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen, sekä vuosi sitten rallista innostunut mediapersoona Janni Hussi. Kovalainen on viime vuosina panostanut paljon ralliautoiluun ja on menestynyt rallissa Japanissa, missä kisaa marraskuussa MM-rallissakin.
Ilmassa on myös haikeutta, kun pitkänlinjan rallikonkari Juha Salo lopettaa uransa SM Kokkola Rallin myötä. Salo on SM-mitalien määrällä mitattuna kaikkien aikojen menestynein rallin SM-sarjan kuljettaja kautta aikojen.
Salolla on tilillään kymmenen rallin SM-kultaa, seitsemän hopeaa ja kaksi SM pronssia SM-ralleista.
Erikoiskokeita Kokkolan rallissa on 11, joista kolme on kahteen kertaan ajettavia. Erikoiskoekilometrejä ralliin on saatu reilut 105 kilometriä. Koko reitin pituus on noin 415 kilometriä.
Lähde: Tiedote
Lue myös: Alfa Romeon F1-pomolta tyly arvio Valtteri Bottaksen kisasta
Tweet