Entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen vahvisti tällä viikolla osallistuvansa marraskuun lopulla ajettavaan Japanin MM-ralliin. Hänen kartturinaan toimii Sae Kitagawa.
Kovalainen kilpaili Japanin MM-rallissa viime vuonnakin. Silloin hän oli Skodan WRC2-autolla kokonaiskisan kymmenes.
Viime viikonloppuna Kovalainen varmisti toisen perättäisen Japanin rallisarjan mestaruutensa. Siihen riitti kolmostila Hokkaido-rallissa. Jari-Matti Latvala ajoi kisan voittoon.
Tänä vuonna Kovalainen on kisannut myös rallin SM-sarjassa. Hän on sarjan pisteissä yhdeksäntenä.
Kovalainen kilpaili Formula ykkösissä 2007-13. Hän voitti vuonna 2008 Unkarin osakilpailun.
Kovalainen on toinen suomalaisajaja, joka on ajanut pisteille sekä Formula ykkösissä että rallin MM-sarjassa. Häntä ennen moiseen kykeni Kimi Räikkönen.
Lue myös: Valtteri Bottas innoissaan – Alfa Romeon päivitys näyttää tuottavan tulosta
Tweet