Hyundai pääsee varsin ylivoimaisessa kaksoisjohdossa yötauolle, kun Sardinian MM-rallin lauantain kaikki erikoiskokeet on nyt ajettu.

ToyotanSebastien Ogierajoi ulos 14. erikoiskokeen alussa ja tämä tarjosi Hyundaille kaksoisjohdon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Rallia johtaa nytThierry Neuville, joka ajoi myös pohja-ajan päivän viimeiselle erikoiskokeelle.

Esapekka Lappion toisena, mutta hän on joutunut jo pudottamaan vauhtiaan tallimääräyksen myötä.

Lappi on tässä vaiheessa jäänyt tallikaveristaan 36,4 sekuntia ja pyrkii vain varmistelemaan toisen sijansa ja samalla hyvät pisteet tiimille.

ToyotanKalle Rovanperäon kolmantena. Hän on jäänyt kärjestä lähemmäs kaksi minuuttia. Palkintokorokepaikka on kuitenkin hyvin haarukassa, sillä takaa ei ole tulossa enää uhkaajia.

– Renkaat ovat jo ihan sileät. Pääasia on, että nyt ollaan maalissa, sillä paljon kovempaa ei enää pääse, Rovanperä jutteli.

– Viimeiset kaksi ja puoli pätkää olivat rankimpia, mitä olen nähnyt. Saimme annettua Sebille hyvin painetta ja nyt näyttää tiimin kannalta hyvältä. Nyt otetaan vähän lepiä, Lappi puolestaan sanoi.

Ralli päättyy sunnuntaina. Silloin ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne 15/19 EK:n jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 3.10.36,9
2. Esapekka Lappi Hyundai +36,4
3. Kalle Rovanperä Toyota +1.50,7
4. Elfyn Evans Toyota +5.36,5
5. Dani Sordo Hyundai +6.27,9

Lue myös: EK14: Nyt tuli draamaa – Sebastien Ogier ajoi ulos

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)