Rallin SM-sarjan kesäkauden avauskilpailu, Mad-Croc Länsirannikon Ralli oli Skoda Fabia Rally2:lla kilpailevalle Juha Salolle kaksijakoinen: hyviä erikoiskoeaikoja seurasi huonompi tulos.
Yhdeksän ajetun EK:n jälkeen Salo toi Skodansa maaliin viidentenä. Rallin toisena kilpailupäivänä ajetuilla soraerikoiskokeilla tapahtuneet tason vaihtelut saivat rallin kymmenkertaisen Suomen mestarin mietteliääksi.
– Tulostasoni ei saisi vaihdella näin paljon. En tiedä, mistä se johtui. Yritin analysoida asiaa kilpailun aikanakin, mutta en löytänyt selitystä. Välillä ylsimme pohja-aikaa tai sekunnin sisälle pohjista, ja muutamalla pätkällä olimme useita sekunteja kärkeä perässä kuudensia. Tuntui, että ajo luisti, mutta ajat kertoivat toista, Salo hämmästeli.
– Viimeisellä EK:lla turbon pop-up-venttiili hieman jumitti ja vei tehoja, mutta silti saimme hyvän ajan. Jäimme 2.5 sekuntia neljännestä sijasta. Ja jälleen kerran eroa tuli perjantain asfalttierikoiskokeilla liikaa. Tällä tasolla 13.9 sekunnin ero on mahdoton kiinniotettava. Meni hieman paremmin kuin vuosi sitten, mutta ei niin hyvin kuin pitäisi. Asfaltilla ajoon pitää vain perehtyä enemmän. Häviämme siellä turhan paljon, Salo totesi.
Salo on erittäin tyytyväinen pakettinsa toimivuuteen: auto ja renkaat pelaavat hyvin yhteen.
– Tulostasomme oli sellaista seilaamista, mutta kaikesta huolimatta tämän kisan jälkeen voimme katsoa positiivisesti eteenpäin. Pohja-aika ja hyvät EK-ajat lämmittävät mieltä. Kaikki muu pelaa hienosti ja saimme renkaista tärkeää tietoa ja kokemusta tulevia ralleja varten.
Keli haastava: välillä tuli vettä, välillä paistoi aurinko ja tien pohjat olivat kovat, joilla vielä pito vaihteli.
– Kohtuu hyvin kuitenkin meni. Katsotaan eteenpäin ja otetaan Seinäjoella uusiksi.
Ralli SM-sarja jatkuu 17.-18. kesäkuuta Pohjanmaa-rallilla Seinäjoella.
Lähde: Tiedote. Kuva: Pekka Koski
Lue myös:Trilleri rallin SM-kesäkauden avauksessa – Teemu Asunmaa sinetöi voiton ek-pohjilla