
Alfa RomeonValtteri Bottaksenperjantai oli ihan onnistunut Silverstonessa. Bottas oli ensimmäisten harjoitusten nopein.
Bottasta auttoi myös sade, joka sotki ensimmäisissä harjoituksissa, mutta se ei tietenkään himmennä hänen suoritustaan.
– Ei hassumpi päivä, Bottas sanoi tallinsa tiedotteessa.
Vaikka Bottas oli avausharjoituksen nopein, ei hän muutoin pitänyt avausharjoitusta onnistuneena.
– Ensimmäinen harjoitus ei ollut kovinkaan hyödyllinen, kun puolet radasta oli kuiva ja puolet märkä. Saimme kuitenkin ihan hyvin kierroksia FP2:ssa, Bottas jatkoi.
Toisissa harjoituksissa Bottas oli 11:s, mutta keskikasti oli todella pienen aikaikkunan sisällä.
– Selvää on, että keskikasti on todella tiukka. Pari kymmenesosaa voi muuttaa sijoitusta paljonkin. Meidän pitää parantaa paljon, mutta uskon, että voimme odottaa hyvillä mielin aika-ajoja, Bottas ennakoi.
Lue myös:Ferrari piti kovinta vauhtia F1-harjoituksissa – Valtteri Bottas jäi yli sekunnin kärjestä