Serbian Ivana Spanovic on tehnyt kovan päätöksen.

Pituushypyn hallitseva maailmanmestari on päättänyt lopettaa pituushyppääjän uransa.

Vaikka 35-vuotiaalla serbialaisella on maailmanmestarina osallistumisoikeus Tokion MM-kisojen pituushyppyyn, niin Spanovic on päättänyt yhdessä valmentajansa kanssa osallistua kolmiloikkaan.

Urallaan Spanovic on voittanut pituudessa kaksi MM-pronssia MM-kullan lisäksi sekä olympiapronssi Rio De Janeiron kisoista.

Pituushypyssä Spanovic on voittanut myös kaksi Euroopan mestaruutta, sekä lukuisia muita arvokisamitaleja niin ulkoa kuin hallista.

Tänä vuonna kolmiloikkaan satsannut Spanovic on parhaimmillaan loikkinut tuloksen 14,43 elokuun alussa. Pituushypyn ennätys on Budapestin MM-kisojen voittotulos 714. Hallissa Spanovic on ponkaissut 724.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)