Suomen jäätanssipari Yuka Orihara–Juho Pirinen on saanut ikäviä uutisia, kertoo Yle.
Pari oli ehdolla Suomen toiseksi edustajaksi ensi talven olympialaisiin. Tuo haave joudutaan nyt hautaamaan.
On nimittäin varmistunut, että Orihara ei ehdi saada Suomen kansalaisuutta ennen olympiakisoja. Oriharan olisi pitänyt saada heinäkuussa pysyvää oleskelulupa Suomeen, jotta prosessi olisi edennyt. Niin ei kuitenkaan käynyt.
– Tiesin, että todennäköisesti kansalaisuutta ei tule. Emme laskeneet sen varaan, mutta toivoimme ihmettä.
– Olen ihan kunnossa ja sujut asian kanssa, Orihara kommentoi Yle Urheilulle.
Pari sijoittui hienosti seitsemänneksi EM-kisoissa. MM-kisoissa he ylsivät 14:nneksi.































