Yhdysvaltalaisgolfari Dustin Johnson on saanut PGA:lta kuuden kuukauden pelikiellon jäätyään dopingtestissä kiinni kokaiinin käytöstä, kertoo golf.com -sivusto. Uransa aikana kahdeksan PGA-turnausta voittanut Johnson itse kertoi torstaina pitävänsäsapattivapaata kilpagolfista.
– Aion käyttää tämän ajan hakeakseni ammattiapua kohtaamiini henkilökohtaisiin haasteisiin.Sitoudun käyttämään aikani ja resurssini mielenterveyteni, fyysisen oloni ja henkisen perustaniparantamiseen. Uskon, että tulen jatkossa olemaan paremmin valmis hyödyntämään potentiaalini jaolemaan tasainen mestari, Johnson kommentoi vetäytymistään manageritoimistonsa välitykselläjulkistamassaan tiedottessa.
Golf.comin lähteen mukaan Johnson on jäänyt kolme kertaa kiinni huumeiden käytöstä: vuonna 2009marihuanasta ja vuosina 2012 ja 2014 kokaiinista. Hän kärsi lyhyen pelikiellon 2012, mutta asiaa eikoskaan julkistettu. PGA:n dopingsääntöjen mukaan käryä tai rangaistuksia ei tarvitse julkistaa,mikäli kyse on ns. huumeiden viihdekäytöstä, ei varsinaisesta suorituksen parantamiseen tähtäävändopingin käytöstä.
30-vuotiaan Johnsonin käytös on ollut puheenaiheena jo jonkin aikaa. Hänet on usein nähty kotikaupunkinsaJupiterin baareissa, ja huhut väittävät hänellä olleen suhteen yhden PGA-pelaajan vaimon kanssa.Johnson itse on kihloissa jääkiekkolegenda Wanye Gretzkyn tyttären Paulinan kanssa.

































