Suomen seiväshyppytähti Wilma Murto tekee keskiviikkona paluun kilparadoille, kun hän osallistuu Motonet GP -sarjan osakilpailuun Oulussa.
Kyseessä on hänen ensimmäinen kilpailunsa sitten viime syyskuun Ruotsi-ottelun. Sen jälkeen Murto on käynyt läpi polvileikkauksen ja perusteellisen kuntoutuksen, joka on sujunut suunnitellusti.
Murto rakentaa nyt kilpailukuntoaan kohti syyskuussa Tokiossa järjestettäviä MM-kisoja. Siellä hänen on tarkoitus hypätä täydellä 16 askeleen vauhdilla, mutta matkalla huippukuntoon eteneminen tapahtuu portaittain.
Oulussa hän kokeilee 10 askeleen vauhtia – täysin uutta kilpailutilannetta myös siksi, että käytössä on eri seivässarja kuin aiemmissa täyden vauhdin kilpailuissa.
– En ole koskaan kilpaillut 10 askeleen vauhdilla. Treenihyppyjä 10 askeleella ja noilla seipäillä on toki paljon, mutta miten seiväsvalinnat tulevat tehtyä kisatilanteessa, sitä ei pysty ennalta hirveästi arvioimaan ja suunnittelemaan. Pitää reagoida tilanteen mukaan, Murto totesi Urheiluliiton tiedotteen mukaan.
Kuluvan kesän aikana Murto on tehnyt neljä hyppyharjoitusta: yhden ennen leikkausta ja kolme sen jälkeen. Jokainen harjoitus on ollut tärkeä askel kohti sitä, että hän voi jälleen kilpailla omalla huipputasollaan.































