Naisten seiväshypyn suomalaiskolmikon karsintahypyt eivät kantaneet MM-finaaliin. Lähimpänä finaalia oli Elina Lampela, joka meni 445 ja oli 15:s Tokiossa varhain maanantaina Suomen aikaa käydyssä karsintakilpailussa.

Wilma Murto jäi ilman tulosta ja Saga Andersson taivutti 425 ja oli 26:s. Finaaliin eteni 14 hyppääjää, jotka kaikki ylittivät 460.

Murto yritti kolmesti aloituskorkeudestaan 425. Hypyt nousivat riittävän korkealle, mutta ylityksiä ne eivät tuoneet.

– Sellaisen metaforan keksin, että yritin tehdä 1000 palan palapeliä 400 palalla, Murto viittasi siihen, että MM-karsinta oli hänelle vasta kolmas kilpailu polvileikkauksen tuoneen pitkän toipilaskauden takia.

– Parhaani tein niillä korteilla, mitä oli pelata, mutta se ei riittänyt kauhean pitkälle, Murto manaili SUL:n tiedotteessa.

Nyt Murto kääntää katseensa kohti syksyn harjoittelua ja hallikautta. Hyppääjän mukaan motivaatiosta ei ole pulaa.

– Harvemmin on ollut näin motivoitunut olo syksyn treenaamisesta. Odotan, että loka-marras-joulukuun treeni olisi sellaista, että ei leikkauksia, eikä isoja takapakkeja, vaikka aina jotain pientä tulee, eli vähän sellaista tasaisuutta, Murto sanoi.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)