Viivi Lehikoinen taisteli 400 metrin aitojen EM-kisojen välierissä ajan 54,92. Se ei riittänyt finaaliin.
– Parempaan suuntaan meni. Verryttelykin tuntui vielä huonolta, mutta yritin vain valaa uskoa sitä kautta, mitä hyvää juoksussani on ollut vuosien aikana. Eka kerran tämän kauden aikana aitarytmikin oli nyt sellainen kuin suunniteltu, Lehikoinen kommentoi SUL:n tiedotteessa.
– Vihaan epävarmuutta. Se oli suurin syy miksi en halunnut tulla tänne. Ei ollut muuta syytä. Sitten totesin, että olen treenannut tänne ja tämä on iso tavoite, joten ei ollut syytä olla tulematta.
– Oslon kisojen jälkeen yritin hakea itseluottamusta hyvin treenien avulla, mutta niitä hyviä treenejä ei tullut.
Yksi ongelma kevään aikana on Lehikoisen mukaan ollut myös se, ettei hän ole jännittänyt tarpeeksi ennen kilpailuja.
– Aidoissa on tärkeää tulla viimeiset 100 metriä vahvasti tahdonvoimalla. Mutta jos oikeaa latausta ja itseluottamusta ei ole ollut, niin sitten on tullut tyhmiä sipsutteluja aidalle, joita en yleensä tee.
Lähde: SUL
Lue myös:Formulalegenda Matti Kyllösen merkittävä ura päättyi





























