
Pikajuoksija Fred Kerley on pidätetty. Hänen syytetään lyöneen entistä tyttöystäväänsä Alaysha Johnsonia.
Kerleyn oli määrä kilpailla viikonloppuna Miamissa yleisurheilun Grand Slam -kilpailuissa, mutta joutui torstai-iltana riitaan entisen tyttöystävänsä Johnsonin kanssa. He olivat törmänneet toisiinsa urheilijoiden hotellissa ja Kerley oli nyrkillä lyönyt Johnsonia kasvoihin.
Johnsonilta alkoi tulla iskun seurauksena verta nenästä. Hänet pidätettiin ja häntä syytetään pahoinpitelystä.
Kerley ja Johnson seurustelivat noin puoli vuotta viime vuonna. Kerley ei ole ensimmäistä kertaa ongelmissa lain kanssa. Hänet pidätettiin tammikuussa virkavallan vastustamisesta.
Kerley voitti Tokion olympialaisissa hopeaa 100 metrin matkalla ja pronssia viime kesän Pariisin olympialaisissa. Johnson puolestaan sijoittui Pariisissa seitsemänneksi 100 metrin aidoissa.