Kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki tiistaina päätöksen, jonka mukaan venäläis- tai valkovenäläisurheilijoita ei nähdä tänäkään vuonna maailmancupin kilpailuissa. Samalla se tarkoitti sitä, ettei pohjoismaisissa hiihtolajeissa nähdä venäläisedustusta.
Venäläisurheilijat ottivat päätöksen luonnollisesti pettyneinä vastaan. Viestikultaa maastohiihdossa Pekingin kisoissa 2022 voittanut Veronika Stepanova vannoi kuitenkin lojaalisuutta lipulleen ja diktaattorilleen.
– Se on hyvin yksinkertaista: Vladimir Putin on presidenttini ja maani on aina oikeassa, Stepanova viestitti SVT:lle.
– Jos se on syy miksi epäilyttävät, nimettömät henkilöt eivät anna minulle lupaa kilpailla kansainvälisesti, niin sitten se on se hinta, jonka olen valmis maksamaan, Stepanova jyrähti.
Stepanova on ollut julkisuudessa vahva Venäjän puolustaja Ukrainan sodassa. Hän vierittää syyt muiden niskoille.
– Te estätte minua ja joukkuekavereitani pelkästään poliittisin perustein. Seuraavaksi teidän pitäisi sulkea pois Israel ja ne yhdysvaltalaiset, jotka kannattavat Trumpia, koska se on minkä päälle järjestelmänne on rakennettu: Estäen ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla, Stepanova jyrisi.
FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch on yrittänyt saada venäläisiä takaisin kilpailuihin ja useat Etelä-Euroopan maista olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Venäläisedustajien mukaan Norja uhkasi jopa boikotoida ensi kautta, mikäli venäläiset päästettäisiin mukaan ja samassa rintamassa olivat myös Suomi, Ruotsi ja Ranska.





























