Kuukauden päässä siintävässä Susijengin MM-karsintojen kotiottelussa Venäjää vastaan on panokset huipussaan. Osoituksena tästä Venäjä on kutsunut marras-joulukuun MM-karsintamiehistöönsä 19 parasta Euroopassa pelaavaa pelaajaansa, mukaan lukien Euroliigan Moskovan TsSKA:n ja BC Himkin ykköstähdet.

Seurajoukkuekauden 2017-18 aikana vain kourallinen Euroliiga-pelaajista pääsi edustamaan maajoukkuettaan marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa, kiitos Euroliigan ja FIBA:n välisen kädenväännön.

Venäjä oli kuitenkin yksi niistä harvoista maajoukkueista, joka sai parhaimmillaan edes osan Euroliiga-pelaajistaan riviin MM-karsintojen ensimmäisessä vaiheessa. Venäjällä luotetaankin, että maajoukkueen Euroopassa pelaavat tähdet ovat rivissä, kun Venäjä kohtaa Susijengin 30.11. Espoossa ja Tshekin 3.12. kotonaan.

– Jos emme selviä vuoden 2019 MM-kisoihin, olemme automaattisesti toisen perättäisen kerran ulkona olympialaisista. Se tarkoittaa, että seuraavat arvokisamme odottavat vuoroaan vasta vuoden 2021 EM-kisoissa, Venäjän koripalloliiton toiminnanjohtaja Andrei Kirilenko laskee.

– En tahdo liioitella, mutta seuraava MM-karsintaikkuna on elintärkeä. Pelaajien poissaolo voi maksaa maajoukkueellemme kolme elinvuotta.

Päävalmentaja Sergei Bazarevitsin miehistössä suurin tähti on syyskuun ikkunassa 19,0 pistettä ja 6,0 syöttöä Venäjälle viimeistellyt 198-senttinen, 29-vuotias NBA- ja Euroliiga-veteraani Aleksei Shved. Shvedin lisäksi BC Himkistä kutsun karsintavahvuuteen ovat saaneet Petr Gubanov ja Andrei Zubkov.

Himkin tavoin Euroliigaa pelaavasta Moskovan TsSKA:sta Bazarevits on kutsunut joukkoihinsa Semen Antonovin, Mihail Kulaginin, Nikita Kurbanovin, Ivan Uhovin, Andrei Vorontsevitshin sekä aiemmin Ukrainan passilla pelanneen NBA-taustaisen Joel Bolomboyn.

Susijengi ja Venäjä kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 30. päivä marraskuuta.

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)