Vuosi 2014 alkaa Raisiossa juhlavasti, kun kaupungin 40-vuotisjuhlien lisäksi Loimu juhlii Kerttulan liikuntahallissa tulevana tiistaina. Kolme vuotta kaupungin tittelin saamisen jälkeen lentopallon pääsarjaan nousseelle Loimulle tulee tiistaina täyteen 1000 lentopallon runkosarjaottelua valtakunnan pääsarjassa.
Tamperelainen Isku ehti rikkomaan tuhannen ottelun rajapyykin ennen Loimua. Isku ei kuitenkaan yltänyt saavutukseen yhtäjaksoisesti, vaan seura haki välillä vauhtia alemmalta sarjatasolta. Loimu sen sijaan on pelannut pääsarjatasolla 38 kautta putkeen. Ensimmäisen vuoden slogan ”Me tulimme jäädäksemme” onkin osoittautunut varsin osuvaksi.
Menestystäkin Raisioon on tullut vuosien varrella. Pudotuspelien ulkopuolelle Loimu on jäänyt vain neljänä kautena ja mitaleita on kertynyt palkintokaappiin niin SM-sarjassa, SM-liigassa, Mestaruusliigassa kuin Suomen Cupissakin. Kaikkien aikojen runkosarjaparemmuutta mittaavassa maratontaulukossa Loimu on toisena, mutta enää vain kolmen voiton päässä Iskusta, joten nykyvireellä ohitus tapahtunee hyvissä ajoin ennen kuluvan runkosarjakauden loppumista.
Loimun ensimmäisen pääsarjakauden ensimmäinen ottelu iskettiin 30.10. ja vastustajana oli helsinkiläinen Lautta-Pojat. Ottelu päättyi nykyvireen kaltaisesti Loimun 3-0 -voittoon. Ensimmäisessä pääsarjajoukkueessa pelasivat Jukka Rajakangas, Simo Kauppi, Timo Vienanlinna, Jouni Päiväläinen, Kari Valtonen, Markku Mäkilä, Martti Virta, Juha Loikkanen ja Kai Rumpunen. Joukkuetta valmensi Jukka Kutila, joukkueenjohtajana toimi Tapani Kalivaara ja huoltajana Hannu Kakko. Näistä Rajakangas ja Kakko ovat edelleen aktiivisesti mukana Loimun toimintaa pyörittämässä.
Talkooväki saa myös ansaitsemansa tunnustuksen
1000. pääsarjaottelussa ei juhlita vain eri vuosikymmenten pääsarjajoukkueita ja niiden pelaajia, vaan myös sitä suurta junioripelaaja- ja talkootyöntekijäarmeijaa, joka on ollut vuosien kuluessa mukana talkoissa oranssi-mustia värejä ylpeästi kantaen.
Vuosien saatossa Loimun edustusjoukkueen nimissä on järjestetty kotikentällä yli 600 ottelutapahtumaa, joissa on monien iskulyöntien lisäksi muun muassa keitetty lukematon määrä kahvia, ripustettu seinille mahdoton määrä mainoslevyjä sekä pyöritetty palloja ja luututtu hikeä parketilta tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Ilman näitä ”näkymättömiä” taustahenkilöitä ei Loimu rikkoisi tiistaina 1000. ottelun rajapyykkiä.
Jos on talkoolaisia ollut Loimun toiminnassa mukana suuri määrä, niin vielä enemmän on ollut yleisöä otteluissa viihtymässä ja omalta osaltaan kehuttua raisiolaista lentistunnelmaa luomassa. Tiistain juhlaotteluun saapuville katsojille juhlateema ja Loimun pitkä historia tulee näkymään eri tavoin aina ulko-ovelta saliin asti. Teemaan sopivasti ottelussa myydään Loimun 50-v. historiikkia 1000 sentillä (eli 10 €, norm. 20 €).
– Virallista tavoitetta juhlaottelun yleisömäärälle ei ole asetettu, mutta olisihan se huikea juttu, jos 1000. ottelussa olisi tuhat katsojaa, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen seuran tiedotteessa.
Juhlaottelussa Loimun huippuvireen mittaa Lakkapää
Juhlaotteluunsa Loimu saa vieraakseen Team Lakkapään Rovaniemeltä. Loimu on voittanut viisi viimeistä otteluaan kärsimättä erätappioita, eli viiteentoista erään vastustajat eivät ole löytäneet keinoja oranssi-mustien pysäyttämiseksi. Edellisen erätappion Loimu koki marraskuun viimeisenä päivänä Kokkolassa.
Miesten Mestaruusliigan ennätyslukemiin on vielä kuitenkin matkaa, sillä esimerkiksi VaLePa pelasi viime kaudella 17 erää ilman tappiota ja Santasport kaudella 2008-2009 23 erää. Joulukuusta alkaneella puhtaalla saldollaan Loimu on kuntopuntarissa Mestaruusliigan kuumin joukkue ja on noussut sarjataulukossakin jaetulle kärkisijalle.
Polvivaivoista joulukuussa kärsinyt hakkuri Shawn Sangrey on palannut Loimun pelaavaan miehistöön. Myös keskitorjuja Karri Sihvonen on palautunut pelikuntoon, joten Loimun joukkue on täydessä iskukyvyssä juhlaottelussaan. Joukkueen uusin jäsen, venezuelalaisvahvistus Hector Salerno, pääsee tiistaina tekemään ensiesiintymisensä uuden kotiyleisön edessä.
Lakkapää on tällä hetkellä sarjataulukossa seitsemäntenä, mutta vain seitsemän pistettä Loimun takana, joten sarjan kärki- ja keskikastissa erot ovat edelleen pieniä. Lakkapää aloitti kauden vaihtelevasti, mutta Loimuakin aikoinaan valmentanut Ismo Tuominen on saanut joukkueen pelin kulkemaan kun mukaan ovat liittyneet bulgarialainen libero Anton Vasiliev ja brasilialainen hakkuri Sandro Luna. Lakkapää väläytti oivaa virettään tiistaina voittamalla Rovaniemellä Tiikerit luvuin 3-2.

































