USA oli Lontoon olympialaisten mitalirohmu 46 kullalla, 29 hopealla ja 29 pronssilla eli yhteensä joukkue sai 104 mitalia. Edellisistä olympialaisista maa nosti kultamitaliensa määrää peräti kymmenellä, kokonaismitalimäärän pudotessa kuitenkin kuudella kappaleella.

Toiseksi mitalitaulukossa sijoittui Kiina, joka oli kotimaassa pidetyissä vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa paras maa. Nyt Kiina keräsi 38 kultaa, 27 hopeaa ja 22 pronssia eli yhteensä 87 mitalia. Joukkueen kultamäärä putosi neljässä vuodessa 51:stä 38:aan ja kokonaismitalimäärä 100:sta 87:ään.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Seuraavana oli isäntämaa Iso-Britannia, joka saavutti täten tavoitteensa olla kolmanneksi paras maa olympialaisissa. Iso-Britannia saavutti kisoista 29 kultamitali, missä oli kymmenen olympiavoiton kasvu Pekingin kisoihin verrattuna. Kokonaismitalimäärä nousi 47:stä 64:ään.

Neljänneksi sijoittui Venäjä 24. kullalla, jossa kasvua edellisiin kesäolympialaisiin oli yksi kappale. Pekingissä olivat kolmas, mutta nyt Iso-Britannia meni niukasti ohi. Venäjän kokonaissaldo oli 82 mitalia, missä oli yhdeksän mitalin lisäys Pekingiin.

Tanska paras pohjoismaista

Suomi sijoittui mitalitaulukon 60. sijalle yhdellä hopealla ja kahdella pronssillaan. Pohjoismaista paras 29. sijaa taulukossa pitävä Tanska yhdeksällä mitalillaan, joista kaksi kultaista, neljä hopeista ja kolme pronssimitalia.

Norja oli listan 35:s – 2 kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi – ja Ruotsi 37:s kahdeksalla mitalillaan, joista yksi kultainen, neljä hopeaa ja kolme pronssia.

Suomi päihitti juuri ja juuri etelänaapurin Viron, joka sai yhden hopean ja yhden pronssin. Islanti ei saanut yhtään mitalia.

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)