Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jo pitkään puhunut Grönlannista ja ilmaissut halunsa ottaa Tanskalle kuuluva saari haltuunsa.
Ensisijaisesti hän haluaisi ostaa sen, mutta USA:n presidentti on useaan otteeseen kieltäytynyt sulkemasta pois sotilaallisen voiman käyttöä.
Vastauksena tähän Tanska on ilmoittanut lisäävänsä sotilaallista läsnäoloaan Grönlannissa.
Tilanne aiheuttaa luonnollisesti pelkoa Grönlannissa.
– Se on pelottavaa. Mielikuvituksemme lähtee pahimpaan mahdolliseen, ja tätini kärsii unettomuudesta. Äitini puhkesi eilen stadionilla itkuun, koska hän on niin peloissaan, grönlantilainen ampumahiihtäjä Ukaleq Slettemark sanoo uutistoimisto TT:n mukaan.
– Ihmiset puhuvat siitä, että heidän saattaa olla pakko lähteä Grönlannista, koska he kokevat olonsa niin turvattomaksi. Olemme peloissamme ja hyvin vihaisia, koska näin ei puhuta toiselle maalle. Meitä kohdellaan epäkunnioittavasti, Slettemark jatkoi.






























