Koripalloilija Lauri Markkanen loisti uransa kolmannen NBA-ottelun ensimmäisellä puoliskolla tiistaina. Markkanen heitti illan 19 pisteestään 17 ennen taukoa, kun suomalaistulokkaan edustama Chicago Bulls taipui NBA:n ehdottomaan eliittiin lukeutuvan Cleveland Cavaliersin parketilla 112-119.
Markkanen upotti taukoon mennessä viisi kolmosta ja heitti vain kerran ohi kaaren takaa. Hän kahmi ottelussa kouriinsa kahdeksan levypalloa.
– Markkasesta tulee hitonmoinen pelaaja. Kun näkee hänet parketilla taistelevan tuollaisia vastustajia vastaan vieraskentällä, niin se kertoo hänestä paljon, Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg ylisti 20-vuotiasta suomalaista Chicago Sun-Times -lehdelle.
”Tuollaisilla vastustajilla” Hoiberg viittasi muun muassa LeBron Jamesiin, Kevin Loveen ja Dwyane Wadeen. James oli ottelun hahmo 34 pisteellään ja 13 syötöllään.
Monien papereissa maailman parhaaksi koripalloilijaksi listattu James tietää Markkasen, joka pelasi viime kaudella Arizonan yliopiston riveissä.
– Katsoin hänen Arizona-pelejään paljon. Hän piti minun retro-pelikenkiäni pari kertaa. Pidin siitä. Piti valvoa myöhään nähdäkseni niitä Arizonan otteluita, James sanoi.
James uskoo, että Markkaselle tekee hyvää pelata vähän huonommassa joukkueessa, jossa kilpailu peliajasta ei ole niin kovaa.
– Pojalla on paljon itseluottamusta. Hän osaa heittää hiton hyvin. Hän jatkaa kehittymistään. Paras asia on se, että hän saa tilaisuuden. Hän on hyvä pelaaja, James jatkoi.
Markkanen on seuraavan kerran tositoimessa torstaina, kun Bulls isännöi Atlanta Hawksia.
































