Milano–Cortinan talviolympialaiset saivat nolon alun jo ennen kuin kisahuumaa ehdittiin kunnolla virittää.
Keskiviikkona käynnistyneet curlingin sekajoukkueiden alkusarjaottelut jouduttiin keskeyttämään lähes välittömästi, kun kilpailuhalli vajosi äkillisesti pimeyteen. Sähkökatkos pysäytti ottelut vain muutaman minuutin pelaamisen jälkeen ja pakotti urheilijat odottamaan kentällä tilanteen ratkeamista.
Vaikka valaistus saatiin palautettua parin minuutin viiveellä ja pelit pystyttiin jatkamaan, ehti tapaus herättää hämmennystä ja ärtymystä kisojen avauspäivänä.
Episodi osui kiusalliseen ajankohtaan, sillä kisajärjestelyt ovat olleet jo ennestään suurennuslasin alla. Olympialaisia edeltävinä viikkoina on puhuttu toistuvasti siitä, ovatko kaikki kilpailupaikat ja infrastruktuuri aidosti valmiina maailman suurinta talviurheilutapahtumaa varten.
Erityisen kovaa arvostelua on kohdistunut Milanon Santa Giulian jäähalliin, jonka keskeneräinen ilme on herättänyt huolta jääkiekkoväessä. Vielä päivää ennen naisten turnauksen alkamista areena ei vakuuttanut ulkoasullaan eikä viimeistelyllään.
Curlinghallin sähkökatkos tarjosi kriitikoille lisää vettä myllyyn – ja lisäsi huolta siitä, osaavatko italialaiset todella hoitaa homman.
Milano-Cortinan olympialaisten viralliset avajaiset järjestetään perjantaina San Siron jalkapallostadionilla.

































