Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Carlos Alcaraz vahvisti joulun alla, ettei jatka yhteistyötä valmentajansa Juan Carlos Ferreron kanssa.
Päätös kohautti. Entinen huippupelaaja Ferrero oli valmentanut Alcarazia vuodesta 2003 eli siitä lähtien, kun Alcaraz oli 15-vuotias, ja nostanut opeillaan Alcarazin maailman ykköseksi.
Ferrero julkisti päivityksen sosiaalisessa mediassa. Hän kertoi olevansa surullinen ja totesi, että olisi halunnut jatkaa Alcarazin valmentajana.
Vasta myöhemmin selvisi, ettei Ferrero saanutkaan potkuja. Hänen sopimuksensa päättyi, eikä sitä uusittu.
Eri lähteiden mukaan Ferrero vaati niin paljon rahaa, ettei Alcaraz halunnut isänsä kanssa sopimusta hyväksyä.
Tennismaailmaa on joulun alla kuohuttanut maailmanlistan ykköspelaajan Carlos Alcarazin ja hänen valmentajansa Juan Carlos Ferreron teiden eroaminen.
Päätöksen syynä oli, että Ferrero pyysi liikaa rahaa. Alcaraz ei hyväksynyt tarjousta.
Ferrero väitti, etteivät taloudelliset asiat painaneet vaakakupissa niin paljon, etteikö sopimukseen oltaisi voitu päästä. Hänen mukaansa neuvotteluihin olisi tarvittu enemmän aikaa.
Alcaraz tai hänen isänsä eivät ole kommentoineet teiden eroamisen syitä Ferreron kanssa sen tarkemmin.






























